Viiden vuorokauden sää | Viiden vuorokauden sääennuste | Säätiedotus | Sääennuste | Säätiedot | Sää 5 vrk | Säätila | Ilmatieteen laitos



Viiden vuorokauden sää | Viiden vuorokauden sääennuste | Sää 5 vrk | Sääennuste


Ilmatieteen laitos
Viiden vrk:n sää 19.4.-23.4.


Viiden vuorokauden ennuste ajalle
19.4.-23.4.2024:

Suomessa valitsee kylmä
pohjoisenpuoleinen ilmavirtau Jakson
aikana pilvisyys on vaihtelevaa,
erityisesti pohjoisessa ja paikoin
lännessä aurinko ajoittain paistaa.
Perjantaina illalla kaakosta saapuu
matalapaine lumisateineen. Lunta tulee
perjantain ja lauantain aikana lähes
koko maassa Lappia lukuun ottamatta.
Itärajalla lunta voi kertyä jopa 10 cm,
etelässäkin lunta satanee muutama
senttimetri. Myös jakson lopulla
joitakin lumisateita kulkeutuu Suomen
ylle.



Ilmatieteen laitos
Viiden vrk:n sää 19.4.-23.4.


Päivälämpötila on koko maassa -6 ja +7
asteen välillä. Öisin on pakkasta,
Lapissa ja maan keskivaiheilla voi
pakkanen kiristyä paikoin jopa 15
asteeseen.

Jakson ennustettu sademäärä vedeksi
muutettuna on 0-20 mm, eniten sataa
idässä, lännessä ja pohjoisessa sateet
jäävät vähiin.













Säätiedotus, odotettavissa tänään ja huomenna Sää sääasemilla ja lämpötila ulkomailla Viiden vuorokauden sää | 5 vrk:n sää
Merisää | Veneilysää Siitepölyennuste | UV-indeksi
Säätiedot, lähde: YLE, lisenssi CC BY-SA 3.0 | Päivitetty 4/18/2024 5:40:55 PM

Sääkartat, Säätiedotus ja sääennuste, odotettavissa tänään, huomenna ja ylihuomenna. Tänään on Thursday, April 18, 2024.

☆ Viastar ☆

Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Seuraava täysikuu
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu
 


Tänään on Thursday, April 18, 2024 ● NATO-laskuri, NATO, laskuri Ajoreitin suunnittelija Liikennetiedotteet 🚗 Hätätiedotteet 🔥 Veden lämpötila 💦 Urheilu | Urheilu-uutiset Radio-ohjelmat ♫ Radio, ohjelmat Vapaa-aika Uutiset Valuuttalaskuri Pelit - Pelejä Asumistuen maksupäivät 2024 - Asumistuki Eläkkeen maksupäivät 2024 - Eläke 2024 Opintotuen maksupäivät 2024 Veronpalautus maksupäivä Aurinko nousee laskee Kuu nousee | Seuraava täysikuu Elinkustannukset - Elinkustannusindeksi Kotitalouslaskuri Nuotit - Opettele nuotit Yle-vero laskuri Juna-aikataulut | junat tänään ja huomenna Nimikone

Ajoneuvovero - Ajoneuvoverolaskuri Ajoneuvovero massan mukaan Arvonlisäverolaskuri - Arvonlisävero Fahrenheit Celsius muunnin Hevosvoima KW Laskin netissä Lotto Lottonumerot | Jokeri Eurojackpot Laihdutuslaskuri Merimerkit, navigointi Palkkalaskuri Lomapalkkalaskuri Pokerilaskin - Pokeri Pianosoinnut - Piano Pinta-ala Ympyrän pinta-ala Varainsiirtoverolaskuri Solmu merimaili muunnin Päivän horoskooppi Suksilaskuri, pituus ja valinta Sauvalaskuri, pituus ja valinta Roomalaiset Numerot Sukupolvilaskuri Flights Helsinki Departures Arrivals Ruotsin karttoja Veriryhmä testi Viikonpäivä Korkolaskuri Perhoset Testamentti Testament to Nature Kartta Lähtevät ja saapuvat lennot Lintutornit kartalla ● Lintutorneja Säätiedotus Helsingin ravintolat - Ravintolakartta Helsinki Helsingin pyöräilykartta - pyörätiet Helsingissä TV-ohjelmat, TV ohjelmaopas Reittiopas pääkaunkiseutu Liikennekartta Helsinki Autokoulu, Liikennemerkit Lapsilisälaskuri ja maksupäivät Muistipeli - Pelejä viastar.eu Kartat muut Aurinko nousee laskee Pariisi Sunrise Sunset Beverly Hills California Sunrise Sunset San Francisco Sunrise Sunset Rome, Rooma Italia Sunrise Sunset Denver Colorado Sunrise Sunset Florida Miami Sunrise Sunset Minneapolis Minnesota Sunrise Sunset Las Vegas Nevada Sunrise Sunset Atlantic City New Jersey Sunrise Sunset Dallas Texas Käyttöehdot © Viastar


Tietyöt
Tietyöt


Sauvalaskuri
Sauvalaskuri
PicTVTV media 📺 Carnivale 🎭 Skifactor 🎿 Seacitylife ⚓ Saapuvat ja lähtevät laivat

Reittiopas
Reittiopas
Pääkaupunkiseudun reittiopas

Viiden vuorokauden sää. Viiden vuorokauden sääennuste ja säätiedot koko Suomi. 5 vrk Sääennuste Etelä-Suomi, Keski-Suomi ja Pohjois-Suomi. 5 vrk:n sää ja sääennuste. Suomen säätiedot ja sää. Säätiedote, sääennustus ja säätiedotteet, Ilmatieteen laitos.
 

Viiden vuorokauden sää | Sää 5 vrk | 5 vrk:n sää ja sääennuste | Säätiedotus | Sääennuste | Säätiedot | Sää | Säätila | Säätiedote | Sääennustus | Säätiedotteet | Etelä-Suomi | Keski-Suomi | Pohjois-Suomi | Lappi | Maan keskiosa | Pohjois-Pohjanmaa | Kainuu | Lämpötila | Tuuli | Sade | Pilvisyys | Ilmatieteen laitos