Alueuutiset | Pohjanmaa | Uutiset | Uutisia | Pohjanmaan uutiset | Uutiset Pohjanmaalta | Uutisotsikot | Pohjanmaan uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään



Alueuutiset Pohjanmaa | Uutiset | Uutisia | Pohjanmaan uutiset | Uutiset Pohjanmaalta | Uutisotsikot | Pohjanmaan uutisia

Pohjanmaa perjantai

Pedersörelle lapsiystävällinen kunta-
tunnustus
Lapsiystävällinen kunta -työ
aloitettiin Pedersöressä vuonna 2020.
Tunnustus on kunnan ensimmäinen.
Suomen UNICEF on myöntänyt Pedersören
kunnalle lapsiystävällinen kunta -
tunnustuksen.
Kyseessä on kunnan ensimmäinen
tunnustus, ja se on voimassa kaksi
vuotta. Lapsiystävällinen kunta -työ
aloitettiin Pedersöressä vuonna 2020.
Lapsiystävällinen kunta -malli on
UNICEFin kunnille tarjoama työväline.
Se auttaa kuntaa turvaamaan hyvän
lapsuuden erityisesti haavoittuvimmassa
asemassa oleville lapsille.





Pohjanmaa torstai

Tubettaja Paqpa kommentoi häneen
kohdistuneita epäilyjä veropetoksesta:
Olin huolimaton ja tietämätön
Suomalaistubettaja Beata Rodas jätti
syytteen mukaan ilmoittamatta
verottajalle tulojaan. Hän kertoo
videollaan maksaneen velkansa.
Suomalaistubettaja Paqpa eli Beata
Rodas kommentoi Youtube-kanavallaan
häneen kohdistuneita
talousrikosepäilyjä. Videosta kertoi
ensimmäisenä Iltalehti.
Rodasta syytetään törkeästä
veropetoksesta ja törkeästä
kirjanpitorikoksesta. Epäillyt rikokset
ajoittuvat vuosille 2019–2020. Hän
jätti syytteen mukaan ilmoittamatta
verottajalle tulojaan 182 000 euroa,
joista olisi pitänyt maksaa veroja
hieman yli 80 000 euroa.


Pohjanmaa torstai

Tommi Mäki pöyristyi kaupungin
selvityksestä: näkee Sisäsataman
ainoana paikkana Vaasa Festivalsille
Kaavoitusjohtaja kiistää, että
kaupungilla olisi halu savustaa
tapahtuma pois. Keskustelu
tapahtumapaikoista alkaa, kun selvitys
lähtee lausunnoille.
Vaasa Festivalia Vaasan sisäsatamassa
järjestävä Tommi Mäki sanoo, että Vaasa
Festival on tullut tiensä päähän, jos
tapahtumaa ei saa jatkossa järjestää
sisäsatamassa.
Vaasan kaupunki on teettänyt
selvityksen Sisäsataman korvaamisesta
tapahtumapaikkana, sillä puisto on
kärsinyt tapahtumista. Selvityksessä
päädytään kahdeksaan mahdolliseen
alueeseen.



Pohjanmaa torstai

Kalankasvatus alkaa Kaskisten edustalla
ensi vuonna
Tuotantoa lisätään asteittain. Täydellä
tuotannolla olisi tehtaan tarkoitus
toimia vuonna 2027.
Kaskisten edustalla sijaitseva
kalanviljelylaitos aloittaa
kalantuotannon ensi vuonna.
Tuotantoa lisätään asteittain, kunnes
se saavuttaa täyden volyymin vuonna
2027.
Nordic Troutin toimitusjohtajan Hans-
Mikael Heleniuksen mukaan ensimmäiset
investoinnit tehdään tänä vuonna.
Hän huomauttaa kuitenkin, että
aikataulu riippuu nuorten kalojen
saatavuudesta.
Yhtiö aikoo tehdä yhteistyötä
paikallisten kalankasvatusyritysten
kanssa kalanpoikasten tuotannossa.


Pohjanmaa torstai

Yksi henkilö pelastettiin vedestä
Maalahden saaristossa
Pelastuslaitokselta muistutetaan, että
jäät ovat nyt erittäin hauraita ja
jäälle ei ole enää menemistä.
Yksi henkilö putosi tänään jäihin
Maalahden saaristossa.
Pohjanmaan pelastuslaitos sai tehtävän
ihmisen pelastamisesta vedestä hieman
ennen neljää iltapäivällä. Henkilö
pystyi itse soittamaan apua, mutta hän
ei päässyt vedestä pois.
– Kyseessä oli meripelastusjohtoinen
tehtävä, kertoo Pohjanmaan
pelastuslaitoksen päivystävä
palomestari Ismo Ojala.
Ojala kertoo, että henkilö kylmettyi
vedessä, mutta ei tarvinnut hoitoa.
Ojala muistuttaa, että jäällä ei saa
enää liikkua.






Uutiset
Kotimaan uutiset s. 1 Kotimaan uutiset s. 2 Kotimaan uutiset s. 3
Ulkomaan uutiset s. 1 Ulkomaan uutiset s. 2 Urheilu-uutiset
Alueuutiset Etelä-Karjala Alueuutiset Etelä-Savo Alueuutiset Häme Alueuutiset Kainuu Alueuutiset Keski-Pohjanmaa Alueuutiset Keski-Suomi Alueuutiset Kymenlaakso Alueuutiset Lappi Alueuutiset Lappi Alueuutiset Meri-Lappi Alueuutiset Pirkanmaa Alueuutiset Pohjanmaa Alueuutiset Pohjois-Karjala Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa Alueuutiset Pohjois-Savo Alueuutiset Päijät-Häme Alueuutiset Uusimaa | Alueuutiset Helsinki, Espoo ja Vantaa Alueuutiset Satakunta Alueuutiset Varsinais-Suomi

Helsinki, lähtevät lennot Helsinki, saapuvat lennot
Uutisteksti lähde: YLE, lisenssi CC BY-SA 3.0 | 4/19/2024 6:31:56 AM | Kuvat ja muu sisältö © Copyright TN wwww.viastar.fi



☆ Viastar ☆

Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Seuraava täysikuu
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu
 


Tänään on Friday, April 19, 2024 ● NATO-laskuri, NATO, laskuri Ajoreitin suunnittelija Liikennetiedotteet 🚗 Hätätiedotteet 🔥 Veden lämpötila 💦 Urheilu | Urheilu-uutiset Radio-ohjelmat ♫ Radio, ohjelmat Vapaa-aika Uutiset Valuuttalaskuri Pelit - Pelejä Asumistuen maksupäivät 2024 - Asumistuki Eläkkeen maksupäivät 2024 - Eläke 2024 Opintotuen maksupäivät 2024 Veronpalautus maksupäivä Aurinko nousee laskee Kuu nousee | Seuraava täysikuu Elinkustannukset - Elinkustannusindeksi Kotitalouslaskuri Nuotit - Opettele nuotit Yle-vero laskuri Juna-aikataulut | junat tänään ja huomenna Nimikone

Ajoneuvovero - Ajoneuvoverolaskuri Ajoneuvovero massan mukaan Arvonlisäverolaskuri - Arvonlisävero Fahrenheit Celsius muunnin Hevosvoima KW Laskin netissä Lotto Lottonumerot | Jokeri Eurojackpot Laihdutuslaskuri Merimerkit, navigointi Palkkalaskuri Lomapalkkalaskuri Pokerilaskin - Pokeri Pianosoinnut - Piano Pinta-ala Ympyrän pinta-ala Varainsiirtoverolaskuri Solmu merimaili muunnin Päivän horoskooppi Suksilaskuri, pituus ja valinta Sauvalaskuri, pituus ja valinta Roomalaiset Numerot Sukupolvilaskuri Flights Helsinki Departures Arrivals Ruotsin karttoja Veriryhmä testi Viikonpäivä Korkolaskuri Perhoset Testamentti Testament to Nature Kartta Lähtevät ja saapuvat lennot Lintutornit kartalla ● Lintutorneja Säätiedotus Helsingin ravintolat - Ravintolakartta Helsinki Helsingin pyöräilykartta - pyörätiet Helsingissä TV-ohjelmat, TV ohjelmaopas Reittiopas pääkaunkiseutu Liikennekartta Helsinki Autokoulu, Liikennemerkit Lapsilisälaskuri ja maksupäivät Muistipeli - Pelejä viastar.eu Kartat muut Aurinko nousee laskee Pariisi Sunrise Sunset Beverly Hills California Sunrise Sunset San Francisco Sunrise Sunset Rome, Rooma Italia Sunrise Sunset Denver Colorado Sunrise Sunset Florida Miami Sunrise Sunset Minneapolis Minnesota Sunrise Sunset Las Vegas Nevada Sunrise Sunset Atlantic City New Jersey Sunrise Sunset Dallas Texas Käyttöehdot © Viastar


Tietyöt
Tietyöt


Sauvalaskuri
Sauvalaskuri
PicTVTV media 📺 Carnivale 🎭 Skifactor 🎿 Seacitylife ⚓ Saapuvat ja lähtevät laivat

Reittiopas
Reittiopas
Pääkaupunkiseudun reittiopas

Alueuutiset Pohjanmaa, uutiset Pohjanmaa, uutisia Pohjanmaalta. Pohjanmaan uutiset ja uutisotsikot. Uutiset Pohjanmaalta, Pohjanmaan uutisia. Uutispäivä Pohjanmaa, uutiset tänään. Uutiset nyt, uutisissa nyt.
 

Alueuutiset Pohjanmaa | Uutiset | Uutisia | Pohjanmaan uutiset | Uutiset Pohjanmaalta | Uutisotsikot | Pohjanmaan uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään | Uutiset nyt | Uutisissa nyt