|
| 9:00-9:30 | Puoli seitsemän |
| Avaruustekniikan professori Jaan Praks johti työryhmää, kun ensimmäinen suomalainen satelliitti lähetettiin avaruuteen. Millaista on avaruuden kilpavarustelu tänä päivänä? Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. 2026 | 30-44 vuotta. Areena |
| 9:30-10:00 | Veden saartamat: Saimaa |
| Osa 3/6. Saimaa. Millaista on saaristolaisuus Nestori Miikkulaisen kotikulmilla Puumalan Niinisaaressa? Okkolan matkailutilalla emännän ruislimppu vie kielen mukanaan ja navetan ylisillä soivat Niinijatsit. (2012)(U) 2012 | Asia. Areena |
| 10:00-10:45 | Yle Uutiset Sunnuntai |
Ohjaaja, näytelmäkirjailija Paavo Westerberg tuli isäksi erittäin nuorena, mutta muistelee ruuhkavuosiaan kiitollisuudella. Hän kertoo kokemastaan lapsitähteyden taakasta. Isyys ja mieheys ovat aiheina myös Jyrki Kiiskisen romaanissa "Kolme päivää, kolme yötä", joka on yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaista. Kiiskinen sanoo ammentaneensa etenkin Vanhan testamentin mieskuvasta. Vieraina myös aivotutkija Minna Huotilainen ja lehtori Minna Lamppu. He kertovat muistisairauksista sekä Unohtumattomat-muistikuoron uusista vaiheista. Juontaja Anna Lehmusvesi.
2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 12:45-12:50 | Yle Uutiset Uusimaa |
| Uutisia Uudeltamaalta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 12:50-12:55 | Yle Uutiset Kaakkois-Suomi |
| Uutisia Kaakkois-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 12:55-13:00 | Yle Uutiset Lounais-Suomi |
| Uutisia Lounais-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:00-13:05 | Yle Uutiset Häme |
| Uutisia Hämeestä 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:05-13:10 | Yle Uutiset Pirkanmaa |
| Uutisia Pirkanmaalta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:10-13:15 | Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo |
| Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:15-13:20 | Yle Uutiset Itä-Suomi |
| Uutisia Itä-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:20-13:25 | Yle Uutiset Pohjanmaa |
| Uutisia Pohjanmaalta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:25-13:30 | Yle Uutiset Pohjois-Suomi |
| Uutisia Pohjois-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:30-13:35 | Yle Uutiset Lappi |
| Uutisia Lapista 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 13:35-13:39 | Yle Oddasat |
| Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena |
| 13:39-13:50 | Oddasat |
| Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena |
| 13:50-14:00 | Jumppahetki |
| Tässä jaksossa kehitetään keskivartalon voimaa ja harjoitellaan tasapainoa koko kehoa käyttäen. Reisi ja pakara saa myös osansa. 2024 | 60+ vuotta. Areena |
| 14:00-15:10 | Rakastin sinua, Hilde (7) |
| Melodraama hienostonaiseksi kasvatetusta Hildestä ja hänen kilpakosijoistaan. O: Veikko Itkonen. N: Eija Karipää, Sakari Jurkka, Matti Oravisto, Teija Sopanen, Aku Korhonen. T: Veikko Itkonen. (1954) (Mv) (U) 1954 | 60+ vuotta. Areena |
| 15:10-15:45 | A-studio |
| Tuotanto 2026 | Ajankohtainen. Areena |
| 15:45-16:45 | Efter Nio |
| Rakkaus. Tino Singh eutanasiasta, Mikael Elvis Ahlgren Elvis Presleystä, Laura Friman uusperheistä, kardiologi Oscar Holmström sydämestä, Sonja vierailee löytöeläintalossa. Parad Media. 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 17:00-17:05 | Nimipäiväonnittelu: 11.11. |
| Onnea, Panu! 2014 | 3-6 vuotta. Areena |
| 17:30-18:00 | Muisti: Koivulahden murhenäytelmä |
| Aeron DC-3 -lentokone syöksyi maahan Koivulahdessa tammikuussa 1961. Kaikki koneessa olleet 25 henkilöä kuolivat. Suomen pahin lento-onnettomuus nousi otsikoihin monestakin syystä. Mitä koneessa oikein tapahtui? (2012)(U) 2012 | Asia. Areena |
| 18:00-18:30 | Muistojeni Karjala |
| 3/10. Arkea ja juhlaa. Pyhän kunniaksi pistettiin paikat kuntoon. Karjalanpaisti, paistilammas ja erilaiset piirakat maistuivat. Karjalaiseen perinteeseen kuului, että apua annettiin sitä tarvitseville. (2004)(U) 2004 | Asia. Areena |
| 18:30-19:00 | Puoli seitsemän |
| Laulaja Mirellalla on edessä jännittävä viikko, kun hänen toinen albuminsa julkaistaan. Mirellalta saamme oppia myös ruutuajan hallintaan. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. 2026 | 30-44 vuotta. Areena |
| 19:00-19:30 | Kulttuuricocktail Kirjat |
| Daniela Hakulisen romaanissa Kittilä Rewind nuoret ovat yksin outolintuja, mutta yhdessä vahvoja. J. S. Meresmaan ja Joona Hellmanin Polte on sateenkaarikirja nuoresta jalkapalloilijasta. 2026 | 60+ vuotta. Areena |
| 19:30-20:01 | Yle Nyheter TV-nytt 19.30 |
| Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 20:01-20:29 | Poliisiopiskelijat (7) |
| 2/8. Älkää olko robottipoliiseja. Virkapukusovitus tuo ensikosketuksen ammattiin. Tiiviit päivät pitävät sisällään lakia ja liikuntaa. Vuorovaikutusharjoituksessa rikotaan henkilökohtainen tila. 2026 | 25-29 vuotta. Areena |
| 20:29-20:55 | Yle Uutiset 20.30 |
| Tuotanto 2026 | 45-59 vuotta. Areena |
| 20:55-21:05 | Urheiluruutu |
| Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena |
| 21:05-21:40 | A-studio |
| Tuotanto 2026 | Ajankohtainen. Areena |
| 21:40-22:35 | Queen of Fucking Everything (16) |
| Jakso 2/6. Rikollisen hyvä tarjous. Marken poikaystävän Sporan bisneskumppani Koistinen ilmaantuu asuntonäyttöön. Linda illallistaa Koistisen pomon Börjen kanssa myytyään hänelle asunnon. Linda löytää Koistisen etsimän kätkön. Kuvailutulkattu. 2024 | 30-44 vuotta. Areena |
| 22:35-23:34 | SuomiLOVE |
| Kausi 6, jakso 1/11. Säkenöivän SuomiLOVEn 6. tuotantokauden avausjaksossa kaikkien aikojen läksiäiset, unohtumaton kartingajo ja Haddaway kysyy, mitä on rakkaus. Mukana mm. JVG, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta ja Ellinoora. Jakso 1/11 (U) 2019 | 30-44 vuotta. Areena |
| Ohjelmia 31 kpl. |