TV1 tämä keskiviikko | Yle TV1 | TV-opas, ohjelmaopas. TV-ohjelmat, ohjelmisto. TV-ohjelmia Areenassa ja televisiossa | TV1 tänään



Yle TV1 tämän viikon keskiviikkona ohjelmat ja yöllä televisiossa | Ohjelmaopas TV1 | Areena linkit


TV1 ohjelmat keskiviikko 8.4.2026


23:10-0:06Ulkolinja: Mistä koronavirus ilmestyi? (12)
Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että koronavirukseen kuoli vuoteen 2022 mennessä noin 15 miljoonaa ihmistä. Koronan alkuperä on kuitenkin edelleen mysteeri ja siksi asian ympärille on muodostunut erilaisia salaliittoteorioita. Viisi vuotta asiaan paneutuneet toimittajat paljastavat nyt, mitä he ovat saaneet tutkimuksissaan selville. (U) 2025 | 30-44 vuotta. Areena
6:25-9:30Ylen aamu
6.40 Kiihtyykö Iranin sota entisestään? 7.10 Mitä valtion kannattaa omistaa? 7.39 Polttoaineiden hinta 7.44 Jälkidigi 8.24 Kirppiskävijät haluavat nyt vintagevaatteita 8.50 Mafia tunkeutunut Italian jalkapalloareenoille 2026 | Ajankohtainen. Areena
9:30-10:00Puoli seitsemän
Laulaja Arja Korisevan filosofia on, että kukaan muu ei estä oppimasta uutta kuin me itse. Siksi Arjan uudella levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa hänen omia tekstejään. Juontajana Mikko Kekäläinen.
2026 | 30-44 vuotta. Areena
10:00-11:00La Promesa - Salaisuuksien kartano (12)
Kausi 3, 61/250. Silkkaa ilkeyttä. Cruz puhuu pahaa Janasta miehelleen,  mutta kuinka Alonso suhtautuu asiaan? Saavatko Pelayo ja Catalina luvan matkustaa kylpylään? Manuel palaa turhautuneena hävittyään lentokilpailussa. Ayalalla on erikoinen ehdotus Cruzille.  2024 | 45-59 vuotta. Areena
11:00-11:04Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:04-11:09Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:09-11:14Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:14-11:19Yle Uutiset Häme
Uutisia Hämeestä 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:19-11:24Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:24-11:29Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo
Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:29-11:34Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:34-11:39Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:39-11:44Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:44-11:49Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista 2026 | 45-59 vuotta. Areena
11:49-11:54Yle Oddasat
Tuotanto 2026 | Uutiset. Areena
11:54-12:05Oddasat
Tuotanto 2026 | Uutiset. Areena
12:05-12:35Kulttuuricocktail Kirjat
Ann-Christin Antellin Kätketty tähti -viihderomaanissa 1910-luvun nuori nainen haluaa tähtitieteilijäksi. Pauli Jokisen dekkarissa Punainen leski on kaksoisagentteja ja filmitähtiä. Kuka on jakson yllätyskirjailija? 2026 | 60+ vuotta. Areena
12:35-13:20Murdochin murhamysteerit (12)
Kausi 19, 6/21. Veljeyden voima. Murdoch osallistuu konferenssiin, missä japanilainen tutkija esittelee kiehtovan, mutta kiistanalaisen teorian. Kun tutkija siepataan, Murdoch hälytetään paikalle. Komisario Choi epäilee, että hänen veljensä, jonka kanssa hänellä on viileät välit on sekaantunut asiaan. 2025 | 45-59 vuotta. Areena
13:20-15:00Hätävara (S)
Avioliittokomedia - arki on pettymystä johtaen mustasukkaisiin suhteisiin. O: Orvo Saarikivi. N: Helena Kara, Kullervo Kalske, Reino Valkama, Paavo Jännes, Aino Lohikoski. (1939) (Mv) 1939 | 60+ vuotta. Areena
15:00-15:30Menneisyyden metsästäjät
3/8. Viikinkien Ahvenanmaa. Menneisyyden metsästäjien tavoitteena on tutkia Ahvenanmaan maaperää ja löytää sieltä viikinkiaikaisen aarteita. (2016)(U) 2016 | Asia. Areena
15:30-16:06A-studio viittomakielelle tulkattuna
Tuotanto 2026 | Ajankohtainen. Areena
16:06-16:35MOT: Vakoilun välimies
Suomalais-kiinalainen liikemies päätyi osaksi vakoiluvyyhtiä, jonka kohteena olivat Naton sotilassalaisuudet. Hän sotki tapaukseen myös ystävänsä, joka nyt istuu vankilatuomiota Virossa. Kuka on tämä mies? 2025 | 45-59 vuotta. Areena
16:35-16:40Yle Uutiset selkosuomeksi
Tuotanto 2026 | 60+ vuotta. Areena
16:40-16:45Yle Oddasat
Tuotanto 2026 | Uutiset. Areena
16:45-16:50Novosti Yle
Tuotanto 2026 | 45-59 vuotta. Areena
16:50-16:55Yle Uutiset viittomakielellä
Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena
16:55-17:00Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi 2026 | 45-59 vuotta. Areena
17:00-17:10Yle Uutiset 17.00
Korjaus 8.4. kello 18:35: Ulkoministeri Elina Valtonen edustaa Kokoomusta, ei Perussuomalaisia, kuten hänen kommenttinsa yhteydessä virheellisesti lukee.
2026 | 45-59 vuotta. Areena
17:10-17:54Murdochin murhamysteerit (12)
Kausi 19, 7/21. Kirjoitettu murha. Asianajaja saa surmansa omissa eläköitymisjuhlissaan. Innokas rikoskirjailija värvää itsensä väkisin mukaan Murdochin tutkimukseen, kun rikoksen selvittely alkaa. 2025 | 45-59 vuotta. Areena
17:54-18:00Tarinoita metsästä: Orava
17/20. Metsän hauska touhuveikko. O: Kim Saarniluoto. T: Matila Röhr Nordisk Oy. (U) 2013 | Asia. Areena
18:00-18:21Yle Uutiset 18.00
Sekä Iran että Yhdysvallat pitävät itseään tauonneen sodan voittajana.
Öljyn hinta kääntyi laskuun, mutta kriisi näkyy polttoainepumpuilla vielä pitkään.
Ylen haastattelemat ekonomistit olisivat valmiita leikkaamaan eläkkeistä.
2026 | 45-59 vuotta. Areena
18:21-18:23Puoli7 tänään
Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena
18:23-18:30Yle Uutiset alueeltasi
Uutisia alueeltasi 2026 | 45-59 vuotta. Areena
18:30-19:00Puoli seitsemän
Studioon saapuu iltakyläilemään toimittaja Maria Veitola. Keskustelemme vanhemmuudesta, kasoista ja karjalaisuudesta. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.
2026 | 30-44 vuotta. Areena
19:00-20:00Historia: Britannian imperiumi
2/3. Juuriltaan revityt. Miljoonia ihmisiä siirrettiin väkisin: afrikkalaisia orjiksi Karibialle ja Pohjois-Amerikkaan, intialaisia siirtotyöläisiksi eri siirtomaihin ja rikollisia Australiaan. (U)
2025 | 45-59 vuotta. Areena
20:00-20:29Kulttuuricocktail
Millaista on suomalainen supertähteys? Miten tehdä musiikkia, joka kulkee mukana kuulijoiden elämän avainhetkissä? Tähdeksi haluaa moni, mutta tilaa on harvalle. Vieraina ovat artistit Kaija Koo ja Lauri Haav. 2026 | 45-59 vuotta. Areena
20:29-20:55Yle Uutiset 20.30
Sekä Iran että Yhdysvallat pitävät itseään tauonneen sodan voittajana.
Öljyn hinta kääntyi laskuun, mutta kriisi näkyy polttoainepumpuilla vielä pitkään.
Ylen haastattelemat ekonomistit olisivat valmiita leikkaamaan eläkkeistä.
Tapasimme hongkongilaisen, joka menetti kotinsa kaupungin tuhoisimmassa tulipalossa.
2026 | 45-59 vuotta. Areena
20:55-21:05Urheiluruutu
Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena
21:05-21:36A-studio
Kumman ehdoilla rauhanneuvotteluihin lopulta lähdetään ja mitä tulitauko tarkoittaa Lähi-idän alueelle? Keskustelemassa tutkija Timo R. Stewart ja Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja Christian Perheentupa. Miten Iranin sota on vaikuttanut USA:n asemaan maailmanpolitiikassa, ja miten sota näkyy presidentti Trumpin kannatuksessa? Haastattelussa professori Teivo Teivainen sekä tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista.
2026 | Ajankohtainen. Areena
21:36-21:45Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavia uutisia eri puolelta Suomea 2026 | 45-59 vuotta. Areena
21:45-21:49Yle Uutiset
Tuotanto 2026 | 45-59 vuotta. Areena
21:49-21:55Urheiluruutu
Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena
21:55-23:00Vakoojien kaupunki (12)
5/8. Herra ja rouva Cooper. Traagisen yön jälkeen saksalaisten vakoojien peli muuttuu yhä kovemmaksi, ja brittien on pakko ottaa suuria riskejä. Matkasta Sevillaan voi tulla käännekohta, ja Lucía on kaiken keskipisteessä. 2024 | 45-59 vuotta. Areena
23:00-23:10Oddasat
Tuotanto 2026 | Uutiset. Areena
23:10-0:00Paluu kuolleista: Kuka on Arthur Knight? (16)
Kausi 1, 2/4. Toivon pilkahdus. Arthur valittaa vankeutensa epäoikeudenmukaisuutta, ja Miranda on epätoivoinen. Toivo herää, kun Arthurin tatuointeja ei löydy. Rossin uhri Mary Grebinski paljastaa järkyttävän hyökkäyksen ja sen jälkeiset tapahtumat. (U)
2024 | 30-44 vuotta. Areena
Ohjelmia 45 kpl.



TV-ohjelmat Yle TV1 08.04.2026. Ohjelmat TV1. TV-opasta päivitetään jatkuvasti ohjelmien ja esitysaikojen muuttuessa. TV-ohjelmia keskiviikko ja lähiaikoina alkamassa TV1 45 kpl.

TV-opas
TV1 tänään 📺 TV1 huomenna 📺 TV1 ylihuomenna 📺 TV1 eilen 📺
TV1 tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 tänään 📺 TV2 huomenna 📺 TV2 ylihuomenna 📺 TV2 eilen
TV2 tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema tänään 📺 Teema huomenna 📺 Teema ylihuomenna 📺 Teema eilen
Teema tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV Finland tänään 📺 TV Finland huomenna 📺 TV Finland ylihuomenna 📺 TV Finland eilen
TV Finland viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Fem tänään 📺 Fem huomenna 📺 Fem ylihuomenna 📺 Fem eilen
TV-ohjelmat nyt ja seuraavaksi 📺 Elokuvat viikonloppuna, esittelyt 📺 Elokuvat viikko, esittely - elokuvaviikko 📺
MTV3 ohjelmat 📺 Nelonen ohjelmat 📺 Sub TV 📺 Jim TV 📺

Radio-ohjelmat ♪ Radio, ohjelmat ♪ ♫ TV1 viikon ohjelmat - TV1 viikon ohjelmaopas 📺 TV2 viikon ohjelmat - TV2 viikon ohjelmaopas 📺 TV1 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 TV1 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 TV2 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 TV2 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 Teema ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 Teema ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 Viikon katsotuimmat TV-ohjelmat, katsojamäärät
Ohjelmatiedot lähde: Yle CC BY-SA 3.0 | Tietoja on muotoiltu. Päivitetty lauantai 11. huhtikuuta 2026 klo 15.15


☆ Viastar ☆
Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Täysikuu ja kuun vaiheet | Kuun nousee laskee
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu

Päivän sananlasku, aforismi 📜 AjoreittisuunnittelijaHevosvoima kW-muunninUrheilu | Urheilu-uutisetRadio-ohjelmat ♪ Radio, ohjelmatLiikennetiedotteet 🚗 Hätätiedotteet 🔥 Veden lämpötila 💦 UutisetValuuttalaskuriVerokortin muutoksetRinnetiedot, laskettelukeskukset ⛷️ Pelit - PelejäAsumistuen maksupäivät 2026 | AsumistukiMatopeli 🐍 🍎 Opintotuen maksupäivä 2026Suomen lista, musiikki 📀 Auringon nousu lasku 🌞 Kuu nousee | Seuraava täysikuu 🌒 ElinkustannusindeksiKotitalouslaskuriYle-vero laskuri | Yle veroJuna-aikataulut | junat ja aikataulut

Eurojackpot 🇫🇮 🎱 Eurojackpot - Vedonlyönti tulokset 🇫🇮 ⭐ Sähkön hinta tänäänAlv-laskuri • ArvonlisäverolaskuriFahrenheit Celsius muunninHevosvoima KWMilli tuloksetLottoLottonumerot | JokeriPainoindeksilaskuri | Painoindeksi ⚖ 🍎 PalkkalaskuriPokerilaskin - PokeriPianosoinnut - PianoPinta-alaNimikone, keksi nimiVarainsiirtoverolaskuriMerimerkit, navigointiPäivän horoskooppiSuksilaskuri, pituus ja valintaRoomalaiset NumerotFlights Helsinki Departures ArrivalsRuotsin karttojaViikonpäiväSaapuvat ja lähtevät lennotLintutornit kartalla • LintutornejaSäätiedotusSääennusteHelsingin ravintolat - Ravintolakartta HelsinkiHelsingin pyöräilykartta - pyörätiet HelsingissäTV-ohjelmat, TV ohjelmaopasReittiopas pääkaunkiseutuAutokoulu, LiikennemerkitLapsilisän maksupäivät ja määräMuistipeli - Pelejäviastar.eu 🚗 🇺🇸 Driving time Minnesota 🚗 Kartat muutPicTVTV media 📺Sunrise Sunset Anchorage Alaska ☀ Carnivale 🎭 SkifactorSeacitylife ⚓Satamakäynnit - Satama aikataulut Laivahaku Käyttöehdot© Viastar

Tietyöt     Nimikone     Reittiopas


Yle TV1 tämä keskiviikko | TV-ohjelmat TV1 tämän viikon keskiviikko | TV-opas netissä, ohjelmaopas | Ohjelmatiedot netissä | TV-ohjelmat keskiviikko ja yöllä | YLE Areena linkit | TV-ohjelmat | ohjelmisto