TV2 ohjelmat eilen | Yle TV2 TV-ohjelmat | TV2 tänään

TV-opas Yle TV2 ohjelmat eilen ja yöllä televisiossa | Ohjelmaopas TV2 ohjelmistot | Areena linkit


TV2 ohjelmat eilen lauantai 26.9.2026


21:40-0:09Lentopallon EM-kilpailut: 2. välieräottelu Suomi-Ranska
Lentopallon miesten EM-kisojen Suomen välieräottelu Ranskaa vastaan. Selostus: Johannes Oikarinen, asiantuntijana Timo Tolvanen, Milano, Italia. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
0:09-0:15Pirjo (S)
Kausi 3. Vaihtamalla paranee? Pirjo on mukava ihminen, joka tahtoo muille hyvää, mutta täysin arkipäiväiset kohtaamiset saavat Pirjon kohdalla kuitenkin odottamattomia käänteitä ja katastrofaalisia lopputuloksia. (U) 2020 | 30-44 vuotta. Areena
0:15-1:12Kaamos - suomalaisen metallin viisi vuodenaikaa
4/5. Syksy. Heviunelman toteutumisen varjopuolet. Varoittavista esimerkeistä huolimatta raskas musiikki vaatii usein veronsa, mutta monet se myös pelastaa. Kertojana Juha Raivio. 2025 | 30-44 vuotta. Areena
6:42-6:46Egenlandin matkakohteet
Pulsan asemalla eivät junat enää pysähdy ja asemarakennus oli siksi rapistua pahasti. Petra ja Lasse Karjalainen kunnostivat aseman kahvilaksi ja kaupaksi, ja pelastivat sen sielun ja tunnelman. 2017 | 30-44 vuotta. Areena
6:46-6:50Egenlandin matkakohteet
Luovan alan yrittäjät loivat vanhasta paperitehtaasta omannäköisen työyhteisönsä. Tänään alueella työskentelee muotoilijoita, taiteilijoita ja yrittäjiä. 2017 | 30-44 vuotta. Areena
6:50-6:51Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. 2025 | 3-6 vuotta. Areena
6:51-6:52Nimipäiväonnittelu: 26.9.
Onnea, Kuisma! 2010 | 3-6 vuotta. Areena
6:52-7:22Pikku Kakkonen pienimmille
Hassu satu. Hoksaatko, mikä Jonnen hullunkurisessa sadussa on hassusti? Katsotaan yhdessä Fantti ja eläimet, Laula Susannan kanssa, Pampula, Sanaleikki, Nallen laulut ja Tik tak. 2025 | 3-6 vuotta. Areena
7:22-7:27Pipsa Possu (S)
Kausi 1. Isä ripustaa taulun. Äidillä ja isällä on uusi valokuva Pipsasta ja Jyristä. Isä lupaa ripustaa kuvan seinälle. Isä saa kuitenkin aikaiseksi aikamoisen sotkun. 2004 | 3-6 vuotta. Areena
7:27-7:35Santtu (S)
Tiennäyttäjä. Vaari suostuttelee Santtua mukaansa torille, mutta Santtu ei malttaisi keskeyttää kotikylän kartan piirtämistä. 2025 | 3-6 vuotta. Areena
7:35-7:42Anna ja ystävät (S)
Kaikkien auttaja. Annalla on kiireinen päivä, kun kaikki ystävät tarvitsevat yhtäkkiä hänen apuaan. Mukavana ystävänä Anna tahtoo auttaa, mutta jäävätkö omat hommat aivan rempalleen? 2022 | 3-6 vuotta. Areena
7:42-7:57Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S)
Paten erikoiskuljetus: poukkoileva piano. Paten tehtävänä on kuljettaa piano koululle. Lilli aikoo soittaa sillä soolokappaleen iltapäivän konsertissa. Paten autosta puhkeaa rengas. 1981 | 3-6 vuotta. Areena
7:57-8:05Tuuri (S)
Ranta. Perhe suuntaa rannalle ja äiti lähtee kävelylle itsekseen. Tuuri lähtee seuraamaan äidin jalanjälkiä. Kävely yksin on sekä jännittävää että pelottavaa. 2019 | 3-6 vuotta. Areena
8:05-8:16Barbapapa (S)
Pöh. Barbapinko on kyllästynyt etsimään hävinneitä tavaroitaan, joten hän kehittää uuden Pöh-päähineen. Barbatipu näkee keksinnön kaupallisen potentiaalin, mutta vie tuotteistuksen vähän liian pitkälle. 2023 | 3-6 vuotta. Areena
8:16-8:56Leikitään Pikku Kakkosta
Ruokolahdella leikitään maatilaleikkiä Nallen, Leikki-Heikin, Haamun, Satun, Susannan ja Pikku Kakkosen Leikkiorkesterin kanssa. 2026 | 3-6 vuotta. Areena
8:56-8:58Nimipäiväonnittelu: 26.9.
Onnea, Kuisma! 2010 | 3-6 vuotta. Areena
8:58-9:00Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. 2025 | 3-6 vuotta. Areena
9:00-9:07Late Lammas (S)
Öinen kulkija. 2007 | 7-9 vuotta. Areena
9:07-9:18Kätkijät (7)
Lentävä kätkijä. On Tomin syntymäpäivä. Arietta kertoo Tomille, mihin Marie on piilottanut Tomin lahjan, ja ystävykset avaavat yhdessä paketin etukäteen. Uutta lahjaa täytyy tietenkin päästä kokeilemaan! 2025 | 7-9 vuotta. Areena
9:18-9:29Vuohityttö (7)
Hanhihuolia. Lapset huomaavat aamulla että koko Kelpolan piha on täynnä hanhia! Aamupalalle pitäisi päästä, mutta miten se onnistuu pelottavan lintulauman läpi? 2022 | 7-9 vuotta. Areena
9:29-9:30Tipu Touhukas (7)
Tasapainolauta. Tipu ja Kotko huomaavat, että asento ratkaisee ja vauhti on vaarallista. 2024 | 7-9 vuotta. Areena
9:30-9:53Mysteerikuja (7)
Arvuuttelija. Mystinen hakkeri ottaa lain omiin käsiinsä kauko-ohjailemalla Lontoon eliittilemmikkien laitteita. 2019 | 7-9 vuotta. Areena
9:53-10:00Antiikin aikaan keksittyä (7)
Teatteri. Antiikin Kreikassa esitettiin maailman ensimmäisiä teatteriesityksiä, jotka kehittyivät uskonjuhliin liittyneistä lauluista ja tansseista. Arkala ja Sohvi opastavat tragedian ja komedian maailmaan. 2023 | 7-9 vuotta. Areena
10:00-10:45Agilityn MM
Koostelähetys MM-kisojen perjantain radoista: joukkue agility medium (finaali), joukkue agility intermediate (finaali) ja yksilö hyppyrata large. Selostajina Janne Grönroos ja Jenna Caloander. Turku. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
10:45-11:00Pianotunti (7)
Japanilaiseen animetyyliin tehty lyhyelokuva kahdesta nuoresta ihmisestä vuoden 1941 Helsingissä. Pianolla soitettu melodia kietoo heidän elämänsä yhteen samalla kun maailma heidän ympärillään on tullut hulluksi. (U) 2021 | 30-44 vuotta. Areena
11:00-12:05Monsen ja kansallispuistot
Kausi 1, 6/6. Huippuvuoret - aitoa erämaata. Monsen ajaa koiravaljakolla jäiden yli ja tapaa tutkijoita, pyytäjiä ja Arktiksen kuninkaan. Voiko ihminen säilyttää tämän villin luonnon tuleville sukupolville? 2025 | 45-59 vuotta. Areena
12:05-12:31Metso
Suurin metsäkanalintumme metso on sopeutunut pohjoiseen luontoon. Kevätsoitimella urokset esittelevät höyhenpukuaan ja kilpailevat naaraiden suosiosta. Rauhoitetun linnun elinympäristöt kutistuvat. (2004)(U) 2004 | Asia. Areena
12:31-12:40Yle 100 -kunniavieras
Innokkaat penkkiurheilijat Anna Pirttiniemi ja Anu Tarhonen pääsivät toteuttamaan monen suomalaisen unelman: näkemään, kuinka Urheiluruudun illan lähetystä rakennetaan. Vierailuun mahtui myös tutustuminen Ylen massiiviseen olympiatuotantoon. Päivän aikana Yle 100 -kunniavieraille tulivat tutuiksi urheilutoimittajan monipuolinen työ, tv:stä tuttu olympiastudio sohvineen sekä urheilun livetuotannon hektinen ja energinen työyhteisö. Anna toi mukanaan leikekirjan vuosituhannen vaihteesta, mitä yllättävää sieltä löytyi? 2026 | 45-59 vuotta. Areena
12:40-14:31Suunnistuksen MC ja EM: Keskimatkat
Suunnistuksen maailmancupin kauden viimeiset osakilpailut järjestetään Druskininkaissa, Liettuassa. Samalla kisataan tämän vuoden EM-mitaleista. Miesten keskimatkan kisaa selostaa Nina Vanhatalo, asiantuntijana Aleksi Niemi. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
14:31-17:21Superpesis
Superpesiksen naisten viides finaali Jussittaret, Seinäjoki - Manse PP. Selostus Henri Pitkänen, asiantuntija Kirsi Ala-Lipasti ja Antti Yli-Saunamäki. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
17:21-17:30Norja ilmasta nähtynä
Koe Norja ilmasta käsin. 2018 | Asia. Areena
17:30-17:40Norja ilmasta nähtynä
Koe Norja ilmasta käsin. 2019 | Asia. Areena
17:40-20:07Lentopallon EM
Lentopallon miesten EM-kisojen pronssiottelu Suomi-Slovenia. Selostus: Johannes Oikarinen, asiantuntijana Timo Tolvanen. Milano, Italia. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
20:07-20:10Exploring Earth
3/5. Patagonia/ Guanago. Luontokuvaajat Konsta Punkka ja Mikko Lagerstedt taltioivat guanakoja, jotka ovat Etelä-Amerikan suurimpia maaeläimiä. Guanakot elävät tiiviissä laumoissa opettaen vasat juoksemaan heti syntymästä alkaen. Konsta Punkka ja Mikko Lagerstedt pääsevät ikuistamaan guanakolauman vilinää sekä vuorten rinteillä puumavartiossa partioivia yksilöitä. Nature photographers Konsta Punkka and Mikko Lagerstedt get to photograph guanacos, the biggest land animals in South-America. Guanacos live in tight herds teaching the young guanacos, chulengos, to walk and run immediately after birth. Konsta Punkka and Mikko Lagerstedt photograph the unique moments of the herds and also of guanacos that keep watch on mountain slopes.(U) 2016 | Asia. Areena
20:10-20:15Exploring Earth
5/5. Patagonia/ Vuoret . Patagoniaa halkoo Andien jylhä vuorijono. Luontokuvaaja Mikko Lagerstedt vangitsee maagisesti kuviinsa vuorien tornimaisten huippujen sekä ylängön lakeuksien väliset henkeäsalpaavat kontrastit. Täydellisen kuvan perässä tehdään matkaa päivin ja öin. The Patagonian region is shattered with great Andean mountains. Nature photographer Mikko Lagerstedt captures the contrast between the magical mountain pilars and the breathtaking landscapes of Patagonian highlands.(U) 2016 | Asia. Areena
20:15-20:45Anssi Kukkonen, kultamitaliselostaja
90 vuotta täyttänyt Anssi Kukkonen oli Suomen ensimmäinen television urheilutoimittaja. Tuoreessa henkilökuvassa Anssi muistelee uraansa Yleisradiossa sekä ikimuistoisia olympiaselostuksiaan. Toimittaja Marko Terva-aho. 2024 | 60+ vuotta. Areena
20:45-21:15Juha Jokinen - kasvo ja ääni
Heinäkuussa 2023 menehtynyt Juha Jokinen oli tv-urheilutoimituksen näkyvimpiä persoonia. Pitkään Yleisradiossa palvellut Jokinen muistelee uraansa vuonna 2009 tehdyssä haastattelussa. Toimittaja Marko Terva-aho. (U) 2023 | 60+ vuotta. Areena
21:15-21:30Yliaika (7)
Lyhytelokuva Suomesta, jonka kansalaisten on luovuttava oikeuksistaan 70-vuotiaina. H-hetki koittaa myös lain luojalle, mutta syntymäpäivän juhlinta ei mene toivotusti. N: Pirkko Hämäläinen. O: Siiri Halko. 2023 | 30-44 vuotta. Areena
21:30-1:32Lentopallon EM-kilpailut
Lentopallon miesten EM-kisojen loppuottelu. Selostus: Johannes Oikarinen, asiantuntijana Timo Tolvanen, Milano, Italia. Ruotsinkielinen selostus Kristian Karlsson. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
Ohjelmia 39 kpl.



TV-ohjelmat Yle TV2 26.09.2026. Ohjelmat TV2. TV-opasta päivitetään jatkuvasti ohjelmien ja esitysaikojen muuttuessa. TV-ohjelmia eilen ja lähiaikoina alkamassa TV2 39 kpl.

TV-opas
📺 TV-ohjelmat kaikki kanavat, TV-opas 📺
▤ TV-ohjelmat YLE kanavat, TV-opas ▤
TV1 tänään 📺 TV1 huomenna 📺 TV1 ylihuomenna 📺 TV1 eilen 📺
TV1 tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 tänään 📺 TV2 huomenna 📺 TV2 ylihuomenna 📺 TV2 eilen
TV2 tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema tänään 📺 Teema huomenna 📺 Teema ylihuomenna 📺 Teema eilen
Teema tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV Finland tänään 📺 TV Finland huomenna 📺 TV Finland ylihuomenna 📺 TV Finland eilen
TV Finland viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Fem tänään 📺 Fem huomenna 📺 Fem ylihuomenna 📺 Fem eilen
TV-ohjelmat nyt ja seuraavaksi 📺 Elokuvat viikonloppuna, esittelyt 📺 Elokuvat viikko, esittely - elokuvaviikko 📺
MTV3 ohjelmat 📺 Nelonen ohjelmat 📺 Sub TV 📺 Jim TV 📺

Radio-ohjelmat ♪ Radio, ohjelmat ♪ ♫ TV1 viikon ohjelmat - TV1 viikon ohjelmaopas 📺 TV2 viikon ohjelmat - TV2 viikon ohjelmaopas 📺 TV1 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 TV1 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 TV2 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 TV2 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 Teema ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 Teema ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 Viikon katsotuimmat TV-ohjelmat, katsojamäärät
Ohjelmatiedot lähde: Yle CC BY-SA 3.0 | Tietoja on muotoiltu. Päivitetty sunnuntai 27. syyskuuta 2026 klo 0.14


Yle TV2 | TV-ohjelmat eilen TV2 | TV-opas netissä, ohjelmaopas | TV Ohjelmatiedot netissä | TV-ohjelmat eilen ja yöllä | YLE Areena linkit | TV-ohjelmat | ohjelmisto