TV-ohjelmat Teema 3 viikon päästä torstai | Yle Teema | Areena ohjelmat | Teema tänään

Yle Teema 3 viikon kuluttua torstaina ohjelmat ja yöllä televisiossa | Telkku ohjelmat Teema | Areena linkit


Teema ohjelmat torstai 3.12.2026


23:30-0:22Historia: Miehitetyn Pariisin teloitetut (12)
Dokumentti kertoo saksalaisen papin Franz Stockin kokemuksista miehitetyssä Pariisissa vuosina 1940-1944. Stock toimi saksalaisten nimittämänä vankilapappina, tarjoten hengellistä tukea kuolemaantuomituille juutalaisille, vastarintaliikkeen taistelijoille ja kommunisteille. Hän todisti ja kirjasi päiväkirjaansa 863 teloitusta Pariisin vapautukseen elokuuhun 1944 asti.
2024 | 45-59 vuotta. Areena
8:00-8:20BUU-klubben
Joulukalenteri Vastahakoinen joulupukki jatkuu. Mutta ennen sitä Joulunukki väittää tietävänsä kaiken hiirten jouluperinteistä. Hän haastaa myös Malinin kisaan, jossa pitää syödä kynttilöitä nopeasti. 2026 | 3-6 vuotta. Areena
8:25-8:38Lumiunelmia (7)
3/24. Majataloon saapuu yllättäen kaksi vierasta. Maggan oivaltaa, kuinka hän voi vielä pelastaa keskuksen. Ristin on päättänyt löytää metsässä näkemänsä eriskummallisen pojan. 2024 | 7-9 vuotta. Areena
8:38-9:08Taivaallisen hyvää
6/7: Ateriat. Keittokirjailija Johanna Westman ja toimittaja Anna Lindman tutkivat, miksi uskonnoilla on niin paljon sanottavaa ihmisten ruokavalinnoista. Ehtoollisesta illalliseen ja mobiilimuonaan - mitä uskonnot sanovat aterioista ja niiden merkityksestä? Ruotsalainen sarja ruoan ja uskonnon suhteesta. (U) 2019 | 45-59 vuotta. Areena
9:08-9:37Pakkotango
2/6. Amanda käyttää vaatekriiseihinsä jopa kuusi tuntia päivässä. Erik aloittaa hoidon nimenomaan vaateahdistuksesta. Amanda tapaa juontaja Fredrik Wikingssonin, joka niin ikään kamppailee pakkoajatusten kanssa. 2025 | 25-29 vuotta. Areena
9:37-10:01Makuja ja mietteitä
4/8. Joskus on tärkeää ottaa itselleen omaa aikaa. Tara savustaa ensimmäisen kerran elämässään kalaa, ja Malin käy kesätorilla. Ruoaksi laitetaan monenlaisia pieniä ruokia, joiden keskiössä ovat tuoreet torilta hankitut vihannekset. Tuotanto: Character House, 2022. (U) 2021 | 20-24 vuotta. Areena
10:01-11:00Unelmamatka
2/4. Cecilie Skog ja Aleksander Gamme ovat kokeneita seikkailijoita. Nyt he auttavat muitakin toteuttamaan unelmiaan. Yksinhuoltaja Kjersti haluaa lähteä melomaan lastensa kanssa Steigeniin. (U) 2013 | Asia. Areena
11:00-11:30Søren Vesterin puutarha - Joulukoristeita ja linnunruokaa
Joulutunnelma alkaa vallata Thisen, ja tänä vuonna myös linnut saavat nauttia joulusta. Søren saa vieraakseen luonto-opas Allanin, joka antaa vinkkejä puutarhan lintujen ruokintaan. Myös kasvihuoneessa virittäydytään joulutunnelmaan koristelemalla suuri joulukuusi. Koristeet valmistetaan tietysti puutarhasta saatavista materiaaleista. Luvassa on muun muassa hopeanhohtoisia lehtienkeleitä. 2024 | 45-59 vuotta. Areena
11:30-11:59Kätilöt
1/3. Agneta, Karin, Maria ja Camilla ovat vahvasti työhönsä sitoutuneita kätilöitä Huddingen sairaalassa. Jessica ja Nicklas toivovat synnytyksen käynnistämistä. Filiz ja Osman saapuvat sairaalaan kontrollia varten. (U) 2021 | 30-44 vuotta. Areena
12:00-13:36Maija Isola (7)
Dokumenttielokuva Marimekon rakastetuimpien kankaiden suunnittelijasta Maija Isolasta. Hänen tunnetuimpia mallejaan ovat mm. Unikko, Kivet ja Melooni.O: Leena Kilpeläinen (2021) Kuvailutulkattu (U) 2021 | 45-59 vuotta. Areena
13:35-13:56Elävä arkisto: Pro arte utili
Käden jälki. Hopeaseppä Bertel Gardberg työssään. Gardberg ammentaa inspiraatiota luonnosta ja vanhoista esineistä. Hänen tunnetuimpia tuotteitaan ovat klassiset Carelia-aterimet vuodelta 1963. Gardbergin mukaan kehityksemme alkaa luisua taaksepäin, elleivät ihmiset käytä käsiään. (1982) (U) 1980 | 45-59 vuotta. Areena
14:00-14:58Suomen suurin teatteri
3/3. Isoja ja intiimejä tarinoita. 1980-luvulla poliittisuus vaihtuu Televisioteatterissa persoonallisiin tv-elokuviin. TV2:n teatteri kohauttaa suursarjoilla Rauta-aika ja Seitsemän veljestä. (2011)(U) 2010 | Asia. Areena
15:00-15:58La Promesa - Salaisuuksien kartano (12)
​​Kausi 5, 6​9/250​. ​Paheksunnan kohteena. Ciro​ haluaa pitää salassa bisneksensä Carrilin herttuan kanssa. Kuinka käy Martinan​ yrityksen pelastaa turvakoti? Lorenzo​lla on taas kerran pahat mielessä. 2026 | 60+ vuotta. Areena
16:00-16:53Màkari - Sisilian murhamysteerit (12)
Kausi 3, 4/8. Täydellinen kaupunki 2/2. Peppellä on tuhat rautaa tulessa: hänestä on kuoriutunut ihmissuhdetuntija, joka tosin hoitaa omat asiansa huonosti. Mistä kaikesta tässä ongelmavyyhdessä lopulta on kyse? 2021 | 45-59 vuotta. Areena
16:55-17:19Elävä arkisto: Pro arte utili
Ajaton Aalto. Alvar Aalto oli funktionalismin merkittävimpiä arkkitehtejä. Aallon lukuisten suunnittelutöiden joukossa on rakennusten lisäksi huonekaluja, valaisimia ja lasiesineitä. Ohjelmassa tutustutaan Alvar Aallon tuotantoon ja haastatellaan hänen toista vaimoa, arkkitehti Elissa Aaltoa. (1981) (U) 1980 | 45-59 vuotta. Areena
17:25-17:53Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot
2/4. Mukavaa yhteiseloa. Arkkitehti Sonja Stockmarr käy Norjassa tapaamassa sisaruksia, jotka asuvat toistensa ja äitinsä naapurissa. Tanskassa hän tutustuu entisestä ulkorakennuksesta tehtyyn moderniin seurojentaloon. Ruotsissa hän näkee, kuinka kolme sukupolvea asuu vierekkäisissä taloissa. Tanskalainen sarja asumisesta. (U) 2018 | 45-59 vuotta. Areena
17:55-17:59Yle Nyheter TV-nytt 17.55
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 2026 | 45-59 vuotta. Areena
18:00-18:20BUU-klubben
Joulukalenteri Vastahakoinen joulupukki jatkuu. Mutta ennen sitä Joulunukki väittää tietävänsä kaiken hiirten jouluperinteistä. Hän haastaa myös Malinin kisaan, jossa pitää syödä kynttilöitä nopeasti. 2026 | 3-6 vuotta. Areena
18:22-18:26Klösuksen joulukalenteri (S)
Klösus on vihainen pudottuaan sillitynnyriin. Hän karttaa numeroa kolme ja pyytää kamerahiirtä virittämään ansalangan. Malin ja Dino avaavat päivän luukun. 2025 | 3-6 vuotta. Areena
18:26-18:29Hiekkarannalla (S)
2/26. Pallo. Bror ja Marie leikkivät pallolla. Leikki muuttuu aina vain hurjemmaksi, kunnes sisarukset lopulta hermostuvat toisiinsa. Pian he kuitenkin keksivät yllättävän ratkaisun, ja hauskanpito voi jatkua. 2024 | 3-6 vuotta. Areena
18:30-18:58Aikamatka 2
3/24. Suuri paljastus. Sofie pyytää neuvoa iäkkäältä sukulaiseltaan, sillä hän pelkää paljastuvansa aikamatkaajaksi. Samaan aikaan Romeo ja Holly suunnittelevat Sofien aikakoneen varastamista. 2024 | 10-12 vuotta. Areena
18:58-19:00Strömsön joulukalenteri
Tuotanto 2026 | 30-44 vuotta. Areena
19:00-19:30Tobias leipoo joulutarinan
1/3. Joulukuusi. Kakkutaituri Tobias Hamann-Pedersen leipoo jouluherkkuja H. C. Andersenin satujen pohjalta. Tarinan joulukuusesta kertoo taitava tarinankertoja Søren Ryge. Miten herkkukuusi valmistuu? (U) 2015 | 45-59 vuotta. Areena
19:30-19:53Yle Nyheter TV-nytt 19.30
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. 2026 | 45-59 vuotta. Areena
20:00-20:59Màkari - Sisilian murhamysteerit (12)
Kausi 3, 5/8. Kaikki maailman kirjat 1/2. Paikalliset kirjamessut jäävät historiaan - niillä näet tehdään oikea murha. Suleiman isä ilmoittaa tulevansa tytärtään tapaamaaan, ja Saveriolla on tukalat paikat. 2021 | 45-59 vuotta. Areena
21:00-22:09Reetta ja Remu - Et sä tiedä kuka mä oon?
Reetta ja Remu - Et sä tiedä kuka mä oon? on dokumenttielokuva näyttelijä Reetta Ylä-Raution ja rokkikuningas Remu Aaltosen, tyttärentyttären ja isoisän, kohtaamisesta, jossa törmäyksiltä ei vältytä. 2026 | 30-44 vuotta. Areena
22:10-23:46Way Home (16)
Christian etsii poikaansa sodan ja väkivallan runtelemassa Syyriassa ja joutuu pohtimaan, kuinka pitkälle hän on valmis menemään pelastaakseen läheisensä. Ohjaus: Charlotte Sieling (Vejen hjem, Tanska 2024) 2023 | 25-29 vuotta. Areena
23:47-23:57Uusi Kino: Oi kuusipuu (S)
Lyhytelokuva 16-vuotiaasta Clairesta ja hänen isästään, jotka yrittävät elvyttää muutamia heidän rakkaimpia jouluperinteitään. N: Mark Duplass, Ora Duplass. O: Katie Aselton (Oh, Christmas Tree, Yhdysvallat 2024) 2024 | 25-29 vuotta. Areena
Ohjelmia 28 kpl.



TV-ohjelmat Yle Teema 03.12.2026. Ohjelmat Teema. TV-opasta päivitetään jatkuvasti ohjelmien ja esitysaikojen muuttuessa. TV-ohjelmia torstai ja lähiaikoina alkamassa Teema 28 kpl.

TV-opas
📺 TV-ohjelmat kaikki kanavat, TV-opas 📺
▤ TV-ohjelmat YLE kanavat, TV-opas ▤
TV1 tänään 📺 TV1 huomenna 📺 TV1 ylihuomenna 📺 TV1 eilen 📺
TV1 tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV1 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 tänään 📺 TV2 huomenna 📺 TV2 ylihuomenna 📺 TV2 eilen
TV2 tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV2 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema tänään 📺 Teema huomenna 📺 Teema ylihuomenna 📺 Teema eilen
Teema tämä viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema 2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Teema 3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
TV Finland tänään 📺 TV Finland huomenna 📺 TV Finland ylihuomenna 📺 TV Finland eilen
TV Finland viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Ensi viikko Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
2 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
3 viikon päästä Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su
Fem tänään 📺 Fem huomenna 📺 Fem ylihuomenna 📺 Fem eilen
TV-ohjelmat nyt ja seuraavaksi 📺 Elokuvat viikonloppuna, esittelyt 📺 Elokuvat viikko, esittely - elokuvaviikko 📺
MTV3 ohjelmat 📺 Nelonen ohjelmat 📺 Sub TV 📺 Jim TV 📺

Radio-ohjelmat ♪ Radio, ohjelmat ♪ ♫ TV1 viikon ohjelmat - TV1 viikon ohjelmaopas 📺 TV2 viikon ohjelmat - TV2 viikon ohjelmaopas 📺 TV1 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 TV1 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 TV2 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 TV2 ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 Teema ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot päivä 📺 Teema ohjelmatiedot, ohjelmien lisätiedot ilta 📺 Viikon katsotuimmat TV-ohjelmat, katsojamäärät
Ohjelmatiedot lähde: Yle CC BY-SA 3.0 | Tietoja on muotoiltu. Päivitetty keskiviikko 4. marraskuuta 2026 klo 16.51


Yle Teema 3 viikon päästä torstai | TV-ohjelmat Teema 3 viikon kuluttua torstai | TV-opas netissä, ohjelmaopas | Ohjelmatiedot netissä | TV-ohjelmat torstai ja yöllä | YLE Areena linkit | TV-ohjelmat | ohjelmisto