Alueuutiset | Kainuu | Uutiset | Uutisia | Kainuun uutiset | Uutiset Kainuusta | Uutisotsikot | Kainuun uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään Alueuutiset Kainuu | Uutiset | Uutisia | Kainuun uutiset | Uutiset Kainuusta | Uutisotsikot | Kainuun uutisia Kainuu tiistai Hilla Group irtisanoo kahdeksan henkilöä ja muuttaa organisaatiotaan Hilla Group aloitti vuodenvaihteessa muutosneuvottelut. Niiden päätteeksi johtamisorganisaatio muuttuu ja kahdeksan henkilöä irtisanotaan. Mediakonserni Hilla Group irtisanoo kahdeksan henkilöä ja uudistaa julkaisujen johtamisrakennetta. Muutosneuvottelut alkoivat vuodenvaihteessa. Säästöjä syntyy näillä toimilla arviolta 800 000 euroa vuodessa. Mediakonserni toimii viidessä maakunnassa ja julkaisee 16 paikallislehteä, maakuntalehti Keskipohjanmaata ja Kainuun Sanomia sekä Kokkola-lehteä ja Koti-Kajaania. Organisaation mylläämisen taustalla ovat muutokset julkaisutoiminnassa, kertoo toimitusjohtaja Mikko Luoma. Kainuu tiistai Kansainvälinen sotaharjoitus alkaa Lapissa – mukana joukkoja myös Kainuusta Sodankylässä harjoitellaan tällä ja ensi viikolla yhdessä yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten joukkojen kanssa Arctic Forge 25 -harjoituksessa. Kainuun prikaatin ja Jääkäriprikaatin valmiusyksiköt harjoittelevat tällä ja ensi viikolla yhdessä yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten joukkojen kanssa Sodankylässä Arctic Forge 25 - harjoituksessa. Kainuu tiistai Tällaista on Filippiineiltä Kainuuseen kotiutuneen hoitajaperheen arki: ”Avantouinti auttaa rentoutumaan” Suomeen tarvitaan tuhansia ulkomaalaisia työntekijöitä paikkaamaan hoitajapulaa. Kainuuseen heitä houkutellaan poikkeuksellisella tavalla. – Onko kaikki hyvin? Filippiiniläinen Eugelynn Marie Glynn kysyy selvällä suomen kielellä kuhmolaiselta Toini Tampiolta samalla, kun tuo huoneeseen välipalaksi mehua ja kääretorttua. Kainuu tiistai Kuorma-auto syttyi tuleen Sotkamon hopeakaivoksessa - vakava tilanne ratkesi ilman henkilövahinkoja Onnettomuustunnelissa työskenteli onnettomuushetkellä 18 henkilöä. Tiedossa ei ole henkilövahinkoja. Sotkamon hopeakaivoksessa syttyi tänään palamaan kuorma-auto. Palava kuorma-auto sijaitsi kaivoksen päätunnelissa noin sadan metrin syvyydessä. Onnettomuustunnelissa työskenteli onnettomuushetkellä 18 henkilöä. Tiedossa ei ole henkilövahinkoja. Työntekijät hakeutuivat palon syttymisen jälkeen suojapaikkaan, joka on savun alapuolella. Iltapäivällä kello kolmen jälkeen tulipalo oli saatu sammuettua ja evakuointi valmiiksi. Kainuu tiistai Lähes 30 vuotta kestäneen tutkimuksen tulos: kun yöperhoset vähenivät, myös lintujen määrä putosi Pohjois-Suomessa Tulokset viittaavat siihen, että hyönteiskantojen taantuminen voi johtaa niitä syövien lintujen vähenemiseen. Oulun yliopiston 26 vuoden seurantatutkimuksessa selvitettiin, miten muutokset yöperhosten määrässä vaikuttavat hyönteisiä syövien lintujen pesimäkantoihin Suomessa. Tutkimuksessa havaittiin yhteys talvehtivien yöperhosten määrän, ja niistä keväällä pesimäaikana riippuvaisten paikkalintujen sekä kaukaa muuttavien metsälintujen määrän välillä.
Alueuutiset Kainuu, uutiset Kainuu, uutisia Kainuusta. Kainuun uutiset ja uutisotsikot. Uutiset Kainuusta, Kainuun uutisia. Uutispäivä Kainuu, uutiset tänään. Uutiset nyt, uutisissa nyt. |