Ulkomaiden uutisia | Uutiset | Uutisia | Ulkomaan uutiset | Uutiset
ulkomailta | Uutisotsikot | Ulkomaan uutisia | Uutispäivä | Ulkomaan uutiset
tänään s. 2
Ulkomaiden uutisia | Uutiset | Uutisia | Ulkomaan uutiset | Uutiset
ulkomailta | Uutisotsikot | Ulkomaan uutisia s. 2
ULKOMAAT YLE sunnuntai Trumpia varoitettu: ohjukset loppuvat Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pohtii eri uutislähteiden mukaan, laajentaako hän sotaansa Irania vastaan vai rajoittaako hän sitä. Torstaina Trump uhosi suunnittelevansa suurta iskua Iraniin, koska rauhanneuvottelut eivät ole edenneet. Perjantaina hän hylkäsi iskuaikeensa, koska hänelle kerrottiin maan ohjus- varastojen olevan vähissä. Sotavoimien johdossa sodan laajentamiselle ei ole juuri kannatusta. Samaan aikaan Yhdysvallat tuo liää sotavoimaa Lähi-itään, kertovat israelilaiset uutislähteet. ULKOMAAT YLE sunnuntai El Nino -ilmiöstä pakolaisaalto? Tyynellämerellä käynnistyneestä El Nino -sääilmiöstä on tulossa ilmastotutkijoiden mukaan mahdollisesti koko mittaushistorian voimakkain. Afrikan kehityspankin kokouksessa asiantuntijat arvioivat ilmiön tulevia vaikutuksia. El Nino nostaa lämpötiloja ja aiheuttaa ankaraa kuivuutta eteläiseen Afrikkaan sekä rankkasateita ja tulvia itäiseen Afrikkaan. Maanviljelykselle tämä tietää valtavia ongelmia, ja ruuan hinta nousee. Tämä merkitsee massapakolaisuutta, arvioi Afrikan kehityspankki. ULKOMAAT YLE sunnuntai Iran sanoo lopettavansa iskunsa Iran ilmoittaa lopettavansa iskunsa yhdysvaltaiskohteisiin. Armeijan tiedottajan mukaan Yhdysvallat lopetti iskunsa jo perjantaina. Tämän jälkeen Iran on kostanut Yhdysvaltain tekemiä iskuja. Osapuolet ovat olleet neuvottelu- yhteydessä, vaikka julkisuuteen ei ole tullut tietoja välien lientymisestä. Sen sijaan Iran ja Oman ovat lähentyneet Hormuzinsalmen hallinnointia koskevissa neuvotteluissa. Oman esittää, että salmen meriliikennettä hallinnoimaan perustettaisiin alueellinen konsortio.
|
Ulkomaiden uutisia, ulkomaan uutiset. Uutisia, ulkomailta. Ulkomaan
uutiset, Uutisotsikot ja ulkomaan uutisia. Uutispäivä, ulkomaiden Uutiset
tänään. Uutiset nyt, uutisissa nyt.
|
|
|