|
Alueuutiset | Päijät-Häme | Uutiset | Uutisia | Päijät-Hämeen uutiset | Uutiset Päijät-Hämeestä | Uutisotsikot | Päijät-Hämeen uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään Alueuutiset Päijät-Häme | Uutiset | Uutisia | Päijät-Hämeen uutiset | Uutiset Päijät-Hämeestä | Uutisotsikot | Päijät-Hämeen uutisia Päijät-Häme sunnuntai Auto syöksyi rajusti pensasaidan läpi puuhun Janakkalassa – kuljettaja sairaalaan Mies menetti autonsa hallinnan Janakkalassa ja törmäsi puuuhun. Hämeen poliisin haaviin ei jäänyt yhtään rattijuoppoa perjantaina. Janakkalassa sattui vaarallinen liikenneonnettomuus, kun mieskuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan. Auto suistui yli vastaantulevien kaistan, sinkoutui pensasaidan läpi ja törmäsi lopuksi puuhun. Onnettomuus tapahtui Janakkalan Hakoistentiellä perjantaina iltapäivällä. Kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa siten, että hänet vietiin sairaalahoitoon. Ajoneuvo vaurioitui pahoin. Päijät-Häme lauantai Eri puolilla Suomea marssittiin datakeskuksia vastaan Mieltä osoitettiin muun muassa Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. Eri puolilla Suomea on osoitettu mieltä datakeskuksia vastaan lauantaina iltapäivällä. Mielenosoittajat ovat Luontoliiton tiedotteen mukaan huolissaan siitä, että datakeskushankkeita julkistetaan Suomeen nopealla tahdilla, mutta alan säätely ei ole kehittynyt samassa tahdissa. Mielenosoitukset vaativat muun muassa rakennusprojektien jäädyttämistä toistaiseksi. Tilaisuus Helsingissä alkoi kello 13. Kulkue liikkui Rautatientorilta Arkadiankadulla sijaitsevan Googlen toimiston kautta Eduskuntatalolle. Päijät-Häme perjantai Hyvinvointialueen ensimmäinen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien talo Lahdessa saattaa avautua kahden vuoden päästä Päijät-Hämeen hyvinvointialue kilpailutti vuokranantajan toistamiseen, sillä ensimmäinen hanke kariutui. Uudeksi vuokranantajaksi esitetään Toivo-ryhmittymää. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on löytänyt uuden vuokranantajan mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksikölle. Hyvinvointialueen perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Mika Forsberg kertoo tavoitteena olevan, että toiminta uusissa tiloissa saataisiin käyntiin vuoden 2028 syksyllä. Päijät-Häme perjantai Bensan hinta yllätti Lahdessa: litran sai perjantaina alle kahdella eurolla Polttoaineet ovat yhä kalliita, mutta litrahinnoissa voi olla kymmenien senttien eroja. Tankillisen hinta ratkaisee, kannattaako tarjouksen perässä ajella. Lahdessa bensalitran hinta putosi perjantaina paikoin alle kahteen euroon. Käyttäjien havaintoihin perustuvan Tankille.fi-sovelluksen perusteella näyttää siltä, että lukemat olivat perjantaina Suomessa epätavallisia. Palveluun kertyneiden tietojen mukaan harva polttoainemyyjä tarjosi päivän aikana bensiiniä vajaalla kahdella eurolla. Esimerkiksi lokakuussa keskihinta 95- oktaaniselle bensiinille oli Suomessa 2,28 euroa. Päijät-Häme torstai Heinolan tärkeää matkailukohdetta uhkaa lopettaminen Yli 20 000 kävijää vuodessa houkutteleva lintuhoitola voi joutua lopetusuhan alle. Heinola selvittää nyt toiminnan tulevaisuutta. Heinolan lintuhoitolaa uhkaa lopettaminen. Tunnettu matkakohde on ollut liipasimella vuosien kuluessa useampaan kertaan. Kaupunki selvittää nyt lintuhoitolan kustannusrakennetta, investointitarpeita ja mahdollisia uusia varainhankintakeinoja osana Heinolan kaupungin muutosohjelmaa. Selvitys valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo Heinolan hyvinvointijohtaja Liisa Koski-Lukkari.
Alueuutiset Päijät-Häme, uutiset Päijät-Häme, uutisia Päijät-Hämeestä. Päijät-Hämeen uutiset ja uutisotsikot. Uutiset Päijät-Hämeestä, Päijät-Hämeen uutisia. Uutispäivä Päijät-Häme, uutiset tänään. Uutiset nyt, uutisissa nyt. |