Alueuutiset | Pohjois-Pohjanmaa | Uutiset | Uutisia | Pohjois-Pohjanmaan uutiset | Uutiset Pohjois-Pohjanmaalta | Uutisotsikot | Pohjois-Pohjanmaan uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään



Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa | Uutiset | Uutisia | Pohjois-Pohjanmaan uutiset | Uutiset Pohjois-Pohjanmaalta | Uutisotsikot Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaa sunnuntai

Kuusamolaisyhtye Zero Nine porskuttaa
yhä – bändi lupaa järjestää 50-
vuotisjuhlat, lavalla luonnollisesti
Zero Nine julkaisi uuden singlen
syyskuussa 2026. Samassa kuussa
päivänvalon näki myös 500-sivuinen teos
yhtyeen historiasta.
Vuonna 1978 perustettu kuusamolaisyhtye
Zero Nine on harvinainen ilmiö raskaan
rockin historiassa Suomessa.
Yhtye nousi 1980-luvulla suosionsa
huipulle. Se on julkaissut yhdeksän
albumia, kiertänyt kuudella eri
keikkabussilla lukemattomia kilometrejä
paitsi Suomessa myös Pohjoismaissa ja
Keski-Euroopassa.
Ja bändi jatkaa aktiivisena edelleen.





Pohjois-Pohjanmaa sunnuntai

Mies ryösti puukolla uhaten kaupan
Haapavedellä
Miehen epäillään ryöstäneen Pohjois-
Pohjanmaan Haapavedellä kauppaliikkeen
lauantai-iltana.
Kaupassa asioinut epäilty uhkasi
puukottaa kauppiasta ja sai saaliikseen
vähäisen määrän tupakkaa. Hetkeä
myöhemmin sama mies uhkasi
puukottamisella myös häntä seuraamaan
lähtenyttä myymälän vartijaa.
Poliisipartio oli paikalla muutamassa
minuutissa ja otti rikoksesta epäillyn
kiinni. Hänen hallustaan löytyi
teräase. Anastettu omaisuus
palautettiin kauppiaalle.
Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä
ryöstö.




Pohjois-Pohjanmaa lauantai

Vaaratiedote Pohjois-Pohjanmaalle:
vaara ohi
Tyrnävällä Leppiojantien rakennuspalon
akuutti sammutustoiminta on päättynyt
ja kohteessa on siirrytty
jälkiraivaukseen ja -sammutukseen.
Akuutti vaara on ohi, mutta
savunmuodostusta voi esiintyä Tyrnävän
keskustan alueella useita päiviä.
Palopaikan läheisyydessä liikkumista
tulee välttää. Vaaratilanne ohi.
Fara över. I Tyrnävä har de akuta
släckningsoperationerna efter
byggnadsbranden på Leppiojantie upphört
och platsen har gått vidare till
efterrensning och släckning.
Den akuta faran är över, men rök kan
bildas i området kring Tyrnäväs centrum
under flera dagar.
Rörelse i närheten av brandplatsen
måste undvikas. Faran över.

Pohjois-Pohjanmaa lauantai

Jenni Pirinen, 36, rikkoi oman alansa
lasikaton: ensimmäinen nainen
riistapäällikkönä
Oulun alueella työskentelevää Piristä
askarruttaa, miten datakeskukset ja
tuulivoimalat vaikuttavat
riistakantoihin.
Perässä ei meinaa pysyä, kun Oulun
alueen riistapäällikkö Jenni Pirinen,
36, suuntaa ase olallaan kohti
metsäaukiota Siikalatvan Pulkkilassa.
Puolitoistavuotias saksanseisoja Noita
kulkee mukana intoa puhkuen.
Kumpikin toivoo kohtaavansa
metsäkanalinnun, vaikkapa metson tai
teeren.
Saalis jää tällä kertaa saamatta, mutta
se ei Piristä haittaa. Noita-koira on
ehkä pettyneempi.



Pohjois-Pohjanmaa lauantai

Eri puolilla Suomea marssittiin
datakeskuksia vastaan
Mieltä osoitettiin muun muassa
Helsingissä, Lahdessa, Tampereella,
Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa.
Eri puolilla Suomea on osoitettu mieltä
datakeskuksia vastaan lauantaina
iltapäivällä.
Mielenosoittajat ovat Luontoliiton
tiedotteen mukaan huolissaan siitä,
että datakeskushankkeita julkistetaan
Suomeen nopealla tahdilla, mutta alan
säätely ei ole kehittynyt samassa
tahdissa.
Mielenosoitukset vaativat muun muassa
rakennusprojektien jäädyttämistä
toistaiseksi.
Tilaisuus Helsingissä alkoi kello 13.
Kulkue liikkui Rautatientorilta
Arkadiankadulla sijaitsevan Googlen
toimiston kautta Eduskuntatalolle.





Uutiset
Kotimaan uutiset s. 1 ● Kotimaan uutiset s. 2 ● Kotimaan uutiset s. 3
Ulkomaan uutiset s. 1 ● Ulkomaan uutiset s. 2 ● Urheilu-uutiset
Alueuutiset Etelä-Karjala ● Alueuutiset Etelä-Savo ● Alueuutiset Häme ● Alueuutiset Kainuu ● Alueuutiset Keski-Pohjanmaa ● Alueuutiset Keski-Suomi ● Alueuutiset Kymenlaakso ● Alueuutiset Lappi ● Alueuutiset Lappi ● Alueuutiset Meri-Lappi ● Alueuutiset Pirkanmaa ● Alueuutiset Pohjanmaa ● Alueuutiset Pohjois-Karjala ● Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa ● Alueuutiset Pohjois-Savo ● Alueuutiset Päijät-Häme ● Alueuutiset Uusimaa | Alueuutiset Helsinki, Espoo ja Vantaa ● Alueuutiset Satakunta ● Alueuutiset Varsinais-Suomi

Helsinki, lähtevät lennot ● Helsinki, saapuvat lennot
Uutisteksti lähde: YLE, lisenssi CC BY-SA 3.0 | 11/8/2026 11:04:34 PM | Kuvat ja muu sisältö © Copyright TN wwww.viastar.fi



☆ Viastar ☆

Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Seuraava täysikuu
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu
 


TV-ohjelmat tänään, TV-ohjelmaopas ● Ajoreitin suunnittelija ● Liikennetiedotteet 🚗 Veden lämpötila 💦 Urheilu | Urheilu-uutiset ● Radio-ohjelmat ♫ Radio, ohjelmat ♫ Vapaa-aika ● Uutiset ● Valuuttalaskuri ● Pelit - Pelejä ● Aurinko nousee laskee ● Kuu nousee | Seuraava täysikuu ● Elinkustannukset - Elinkustannusindeksi ● Kotitalouslaskuri ● Nuotit - Opettele nuotit ● Yle-vero laskuri ● Juna-aikataulut | junat tänään ja huomenna ● Nimikone

Rinnetiedot - Rinteet ja ladut auki 🎿 Ajoneuvovero massan mukaan ● ALV-laskuri • Arvonlisäverolaskuri ● Fahrenheit Celsius muunnin ● Hevosvoima KW ● Lotto ● Lottonumerot | Jokeri ● Eurojackpot ● Painoindeksilaskuri | Painoindeksi ⚖ 🍎 Merimerkit, navigointi ● Palkkalaskuri ● Lomapalkkalaskuri ● Pokerilaskin - Pokeri ● Matopeli Slither 🐍 Ilmainen peli 🍎 Pianosoinnut - Piano ● Pinta-ala ● Ympyrän pinta-ala ● Varainsiirtoverolaskuri ● Solmu merimaili muunnin ● Päivän horoskooppi ● Suksilaskuri, pituus ja valinta ● Sauvalaskuri, pituus ja valinta ● Roomalaiset Numerot ● Sukupolvilaskuri ✈ Flights Helsinki Departures Arrivals ✈ Ruotsin karttoja ● Veriryhmä testi ● Viikonpäivä ● Korkolaskuri ● Perhoset ● Kartta ● Lähtevät ja saapuvat lennot ✈ Lintutornit kartalla ● Lintutorneja ● Säätiedotus ● Helsingin ravintolat - Ravintolakartta Helsinki • Helsingin pyöräilykartta - pyörätiet Helsingissä • TV-ohjelmat, TV ohjelmaopas • Autokoulu, Liikennemerkit ● Lapsilisälaskuri ja maksupäivät ● Muistipeli - Pelejä ● viastar.eu ● Kartat muut ● Käyttöehdot ● © Viastar


Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa, uutiset Pohjois-Pohjanmaa, uutisia Pohjois-Pohjanmaalta. Pohjois-Pohjanmaan uutiset ja uutisotsikot. Uutiset Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaan uutisia. Uutispäivä Pohjois-Pohjanmaa, uutiset tänään. Uutiset nyt, uutisissa nyt.
 

Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa | Uutiset | Uutisia | Pohjois-Pohjanmaan uutiset | Uutiset Pohjois-Pohjanmaalta | Uutisotsikot | Pohjois-Pohjanmaan uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään | Uutiset nyt | Uutisissa nyt