Alueuutiset | Satakunta | Uutiset | Uutisia | Satakunnan uutiset | Uutiset Satakunnasta | Uutisotsikot | Satakunnan uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään



Alueuutiset Satakunta | Uutiset | Uutisia | Satakunnan uutiset | Uutiset Satakunnasta | Uutisotsikot | Satakunnan uutisia

Satakunta sunnuntai

Henkilöauto ajoi tieltä ulos Säkylässä,
alaikäistä kuljettajaa epäillään
törkeästä rattijuopumuksesta
Ulosajossa ei ollut tullut
henkilövahinkoja, mutta ajoneuvoon tuli
lieviä vaurioita.
Lauantaiaamuna henkilöautolla Säkylässä
Kokemäentiellä tieltä ulos ajanutta
naista epäillään muun muassa törkeästä
rattijuopumuksesta.
Epäilty kuljettaja on 17-vuotias ja hän
puhalsi poliisipartion tekemässä
testissä noin 1,3 promillen lukemat.
Hän oli liikenteessä
poikkeusluvallisella b-ajokortilla.
Ulosajossa ei ollut tullut
henkilövahinkoja, mutta ajoneuvoon tuli
lieviä vaurioita.




Satakunta perjantai

Peurakolari kasitiellä Luvialla
Täysperävaunuyhdistelmä pääsi jatkamaan
matkaa onnettomuuden jälkeen
Täysperävaunuyhdistelmä törmäsi peuraan
valtatie kahdeksalla lähellä Luvian
eteläistä liittymää perjantai-iltana.
Peura kuoli kolarissa, mutta ajoneuvo
ei vaurioitunut ja sen kuljettaja ei
loukkaantunut. Ajoneuvoyhdistelmä pääsi
jatkamaan matkaa onnettomuuden jälkeen.
Satakunnan pelastuslaitos kävi paikalla
tarkastamassa tilanteen, mutta
päivystävän palomestarin mukaan
paikalla ei ollut jälkiä korjattavaksi.








Satakunta perjantai

Kankaanpäässä 14 loukkaantunut
henkilöauton ja varusmiehiä
kuljettaneen linja-auton kolarissa
Onnettomuuspaikka on lähellä Niinisalon
varuskuntaa.
14 ihmistä on loukkaantunut perjantaina
bussin ja henkilöauton kolarissa
Satakunnassa Kankaanpäässä.
Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi
28 varusmiestä. Onnettomuuspaikan
lähellä sijaitsee Niinisalon
varuskunta.
Linja-autossa olleiden vammat olivat
lieviä ja he pääsivät jatkamaan
matkaansa.
Henkilöauton kuljettaja on kuljetettu
jatkohoitoon.
Onnettomuus tapahtui Niinisalonkadulla.
Satakunnan pelastuslaitoksen mukaan
nokkakolari tapahtui erittäin jäisellä
tiellä.

Satakunta perjantai

Ministeri Marttinen linjaa: Finavia ei
päätä Porin lentokentän jatkosta –
uuden hallituksen turvattava Helsinki-
lennot
Liikenne- ja viestintäministeriön
selvityksessä ehdotettiin äskettäin
maakuntalentojen tukemisen
lopettamista. Finavia taas luopuisi
Porin kentän ylläpidosta.
Porin lentokentän tulevaisuus ja
Helsinkiin suuntautuvien reittilentojen
tukeminen ovat puhtaasti poliittisia
päätöksiä, korostaa satakuntalainen
työministeri Matias Marttinen (kok.).
Porin kentän tulevaisuus on herättänyt
voimakasta huolta Satakunnassa sen
jälkeen, kun liikenne- ja
viestintäministeriö esitti äskettäin
maakuntalentojen valtiontukien
lopettamista.


Satakunta perjantai

Porin urheilukeskuksen tekonurmen uuden
katsomon urakka lähes puolet budjettia
halvempi – päällikkö: ”On ihmetyttänyt”
Porin urheilukeskuksen tekonurmen
tulevan katsomon budjetti on 2,9
miljoonaa euroa. Hyväksytty
urakointitarjous on lähes puolet
edullisempi.
Porin urheilukeskuksen tekonurmen
tulevan katsomon hinta on herättänyt
ihmetystä. Kaupunki joutui
kilpailuttamaan katsomon rakentamisen
uudelleen, koska alkuperäiseen
kilpailutukseen tuli vain kaksi
tarjousta, joista molemmat ylittivät
hankkeen kustannusarvion.
Uusitussa kilpailutuksessa hanketta
tarkennettiin muun muassa katsomon
materiaalien osalta. Hankkeen
kustannusarvioksi on kerrottu 2,9
miljoonaa euroa.





Uutiset
Kotimaan uutiset s. 1 ● Kotimaan uutiset s. 2 ● Kotimaan uutiset s. 3
Ulkomaan uutiset s. 1 ● Ulkomaan uutiset s. 2 ● Urheilu-uutiset
Alueuutiset Etelä-Karjala ● Alueuutiset Etelä-Savo ● Alueuutiset Häme ● Alueuutiset Kainuu ● Alueuutiset Keski-Pohjanmaa ● Alueuutiset Keski-Suomi ● Alueuutiset Kymenlaakso ● Alueuutiset Lappi ● Alueuutiset Lappi ● Alueuutiset Meri-Lappi ● Alueuutiset Pirkanmaa ● Alueuutiset Pohjanmaa ● Alueuutiset Pohjois-Karjala ● Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa ● Alueuutiset Pohjois-Savo ● Alueuutiset Päijät-Häme ● Alueuutiset Uusimaa | Alueuutiset Helsinki, Espoo ja Vantaa ● Alueuutiset Satakunta ● Alueuutiset Varsinais-Suomi

Helsinki, lähtevät lennot ● Helsinki, saapuvat lennot
Uutisteksti lähde: YLE, lisenssi CC BY-SA 3.0 | 11/8/2026 8:24:00 PM | Kuvat ja muu sisältö © Copyright TN wwww.viastar.fi



☆ Viastar ☆

Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Seuraava täysikuu
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu
 


TV-ohjelmat tänään, TV-ohjelmaopas ● Ajoreitin suunnittelija ● Liikennetiedotteet 🚗 Veden lämpötila 💦 Urheilu | Urheilu-uutiset ● Radio-ohjelmat ♫ Radio, ohjelmat ♫ Vapaa-aika ● Uutiset ● Valuuttalaskuri ● Pelit - Pelejä ● Aurinko nousee laskee ● Kuu nousee | Seuraava täysikuu ● Elinkustannukset - Elinkustannusindeksi ● Kotitalouslaskuri ● Nuotit - Opettele nuotit ● Yle-vero laskuri ● Juna-aikataulut | junat tänään ja huomenna ● Nimikone

Rinnetiedot - Rinteet ja ladut auki 🎿 Ajoneuvovero massan mukaan ● ALV-laskuri • Arvonlisäverolaskuri ● Fahrenheit Celsius muunnin ● Hevosvoima KW ● Lotto ● Lottonumerot | Jokeri ● Eurojackpot ● Painoindeksilaskuri | Painoindeksi ⚖ 🍎 Merimerkit, navigointi ● Palkkalaskuri ● Lomapalkkalaskuri ● Pokerilaskin - Pokeri ● Matopeli Slither 🐍 Ilmainen peli 🍎 Pianosoinnut - Piano ● Pinta-ala ● Ympyrän pinta-ala ● Varainsiirtoverolaskuri ● Solmu merimaili muunnin ● Päivän horoskooppi ● Suksilaskuri, pituus ja valinta ● Sauvalaskuri, pituus ja valinta ● Roomalaiset Numerot ● Sukupolvilaskuri ✈ Flights Helsinki Departures Arrivals ✈ Ruotsin karttoja ● Veriryhmä testi ● Viikonpäivä ● Korkolaskuri ● Perhoset ● Kartta ● Lähtevät ja saapuvat lennot ✈ Lintutornit kartalla ● Lintutorneja ● Säätiedotus ● Helsingin ravintolat - Ravintolakartta Helsinki • Helsingin pyöräilykartta - pyörätiet Helsingissä • TV-ohjelmat, TV ohjelmaopas • Autokoulu, Liikennemerkit ● Lapsilisälaskuri ja maksupäivät ● Muistipeli - Pelejä ● viastar.eu ● Kartat muut ● Käyttöehdot ● © Viastar


Alueuutiset Satakunta, uutiset Satakunta, uutisia Satakunnasta. Satakunnan uutiset ja uutisotsikot. Uutiset Satakunnasta, Satakunnan uutisia. Uutispäivä Satakunta, uutiset tänään. Uutiset nyt, uutisissa nyt.
 

Alueuutiset Satakunta | Uutiset | Uutisia | Satakunnan uutiset | Uutiset Satakunnasta | Uutisotsikot | Satakunnan uutisia | Uutispäivä | Suomen alueuutisia | Uutiset tänään | Uutiset nyt | Uutisissa nyt