Uutiset s.2 | Uutisia | Kotimaan uutiset | Uutiset kotimaasta | Uutisotsikot | Uutispäivä | Kotimaan uutiset s. 3



Uutiset | Uutisia | Kotimaan uutisia | Suomi | Uutiset suomesta | Suomen uutisia

KOTIMAA YLE perjantai

Eagle S -oikeudenkäynti päättyi


Helsingin käräjäoikeus on kumonnut
Eagle S:n kapteenin ja kahden
perämiehen matkustuskiellot.

Eagle S:n oikeudenkäynti päättyi
perjantaina kello 16. Oikeus kertoi
päätöksestään oikeudenkäynnin
päätteeksi.

Syyttäjä vaatii Eagle S:n kapteenille
ja perämiehille vähintään kahden ja
puolen vuoden ehdottomia
vankeusrangaistuksia törkeästä
tuhotyöstä ja törkeästä
tietoliikenteen häirinnästä.


päivitetty klo 16.30

KOTIMAA YLE perjantai

"Ei tutkintaa Keskisarjasta"


Eduskunnan oikeusasiamies ei tutki
kansanedustaja Teemu Keskisarjan (ps.)
puheita Ylen A-studiossa, oikeus-
asiamies tiedottaa.

Keskisarjan esiintymisestä Ylen
A-studiossa 27. elokuuta tehtiin
useita kanteluita oikeusasiamiehelle.

Yksityishenkilöt, eduskunta ja
kansanedustajat edustajantoimessaan
eivät kuulu perustuslain mukaan
oikeusasiamiehen toimivallan piiriin.
Siksi oikeusasiamies on todennut, että
hän ei voi tutkia Keskisarjan
toimintaa.Keskisarja puhui A-studiossa
väestönvaihdosta totena ja kutsui
maahanmuuttajia heikkolaatuisiksi.

KOTIMAA YLE perjantai

Toimittaja Risto Astikainen on kuollut


Yleisradion entinen tv-toimittaja
Risto Astikainen on kuollut.

Astikaisen kuolinilmoitus julkaistiin
tänään perjantaina 12. syyskuuta
Aamulehdessä.

Astikainen kuoli 30. elokuuta. Hän on
syntynyt vuonna 1945.

Yleisradiossa Astikainen teki 40
vuoden työuran. Hän työskenteli
toimittajana, käsikirjoittajana ja
tuottajana. Tuottelias Astikainen ehti
tehdä uransa aikana 300 itsenäisesti
otsikoitua tv-ohjelmaa.







Uutiset
Kotimaan uutiset s. 1 Kotimaan uutiset s. 2 Kotimaan uutiset s. 3
Ulkomaan uutiset s. 1 Ulkomaan uutiset s. 2 Urheilu-uutiset
Alueuutiset Etelä-Karjala Alueuutiset Etelä-Savo Alueuutiset Häme Alueuutiset Kainuu Alueuutiset Keski-Pohjanmaa Alueuutiset Keski-Suomi Alueuutiset Kymenlaakso Alueuutiset Lappi Alueuutiset Lappi Alueuutiset Meri-Lappi Alueuutiset Pirkanmaa Alueuutiset Pohjanmaa Alueuutiset Pohjois-Karjala Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa Alueuutiset Pohjois-Savo Alueuutiset Päijät-Häme Alueuutiset Uusimaa | Alueuutiset Helsinki, Espoo ja Vantaa Alueuutiset Satakunta Alueuutiset Varsinais-Suomi

Helsinki, lähtevät lennot Helsinki, saapuvat lennot
Uutisteksti lähde: YLE, lisenssi CC BY-SA 3.0 | 9/13/2025 3:06:03 AM | Kuvat ja muu sisältö © Copyright TN wwww.viastar.fi



☆ Viastar ☆

Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Seuraava täysikuu
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu
 


Tänään on Saturday, September 13, 2025 ● NATO-laskuri, NATO, laskuri Ajoreitin suunnittelija Liikennetiedotteet 🚗 Hätätiedotteet 🔥 Veden lämpötila 💦 Urheilu | Urheilu-uutiset Radio-ohjelmat ♫ Radio, ohjelmat Vapaa-aika Uutiset Valuuttalaskuri Pelit - Pelejä Asumistuen maksupäivät 2025 - Asumistuki Eläkkeen maksupäivät 2025 - Eläke 2025 Opintotuen maksupäivät 2025 Veronpalautus maksupäivä Aurinko nousee laskee Kuu nousee | Seuraava täysikuu Elinkustannukset - Elinkustannusindeksi Kotitalouslaskuri Nuotit - Opettele nuotit Yle-vero laskuri Juna-aikataulut | junat tänään ja huomenna Nimikone

Rinnetiedot - Rinteet ja ladut auki 🎿 Ajoneuvovero massan mukaan Arvonlisäverolaskuri - Arvonlisävero Fahrenheit Celsius muunnin Hevosvoima KW Laskin netissä Lotto Lottonumerot | Jokeri Eurojackpot Painoindeksilaskuri | Painoindeksi ⚖ 🍎 Merimerkit, navigointi Palkkalaskuri Lomapalkkalaskuri Pokerilaskin - Pokeri Matopeli Slither 🐍 Ilmainen peli 🍎 Pianosoinnut - Piano Pinta-ala Ympyrän pinta-ala Varainsiirtoverolaskuri Solmu merimaili muunnin Päivän horoskooppi Suksilaskuri, pituus ja valinta Sauvalaskuri, pituus ja valinta Roomalaiset Numerot Sukupolvilaskuri Flights Helsinki Departures Arrivals Ruotsin karttoja Veriryhmä testi Viikonpäivä Korkolaskuri Perhoset Kartta Lähtevät ja saapuvat lennot Lintutornit kartalla ● Lintutorneja Säätiedotus Helsingin ravintolat - Ravintolakartta Helsinki Helsingin pyöräilykartta - pyörätiet Helsingissä TV-ohjelmat, TV ohjelmaopas Reittiopas pääkaunkiseutu Liikennekartta Helsinki Autokoulu, Liikennemerkit Lapsilisälaskuri ja maksupäivät Muistipeli - Pelejä viastar.eu Kartat muut Aurinko nousee laskee Pariisi Käyttöehdot © Viastar

Tietyöt     Nimikone     Reittiopas

Uutiset, Uutisia, Kotimaan uutisia, Kotimaan uutiset, Uutiset kotimaasta, Uutisotsikot, Kotimaan uutisia, Uutispäivä, Uutiset tänään, Uutiset nyt, Uutisissa nyt
 

Uutiset | Uutisia | Kotimaan uutisia | Suomi | suomesta | suomen | Kotimaan uutiset | Uutiset kotimaasta | Uutisotsikot | Kotimaan uutisia | Uutispäivä | Uutiset tänään | Uutiset nyt | Uutisissa nyt