Tennis | Tenniksen historia | Turnaukset | Sääännöt | Kenttä | Tietoja | Pelit



Tenniksen säännöt

Tennis on pallopeli jota pelaa kaksi pelaajaa toisiaan vasten. Tennistä voi myös pelata paripelinä kahden joukkeissa. Tenniksessä pelataan ottelu jossa on kaksi tai kolme erää. Erien lukumäärä sovitaan ennen ottelua.

Erät koostuvat peleistä. Pelissä yhden pallon voitosta saa 15 pistettä, kahden pallon voitosta 30 pistettä, ja kolmen pallon voitosta 40 pistettä. Jos molemmilla on 40 pistettä, on peli tasan, jonka jälkeen pelin voittaa se joka saa ensin kahden pallon eron toiseen. Erän voittaa kun ensimmäiseksi voittaa kuusi peliä vähintään kahden pelin erolla.

Tenniksen historia

Nykymuotoinen tennis syntyi Englannissa 1800-luvun puolivälin aikoihin. Aluksi peli oli lähinnä yläluokan harrastus.

Tunnettuja ja maailman parhaita tennispelaajia

Maailman parhaina tennispelaajina tunnetaan miesten puolella muiden muassa Andre Agassi, Roger Federer, Pete Sampras, John McEnroe, Ivan Lendl, Rod Laver, Jimmy Connors, Björn Borg, Rafael Nadal ja Novak Đoković.

Suomalaisista kautta aikain parhaiten menestynyt tennispelaaja on Jarkko Nieminen. Nieminen oli parhaimmillaan ATP-maailmanlistalla kaksinpelissä sijalle 13 heinäkuussa v. 2006 ja nelinpelissä sijalle 42 tammikuussa 2008.

Naisten puolella parhaita on mm. Serena Williams, Chris Evert, Martina Navrátilová, Margaret Smith Court ja Steffi Graf.






URHEILU JA URHEILU-UUTISET
Urheilu s.1 | Urheilu s.2 | Urheilu s.3
Urheilu s.4 | Urheilu s.5 | Urheilu s.6
Jalkapallo | Mestarien liiga
Jalkapallo | Eurosarjat ja muut
Amerikkalainen Jalkapallo | Vaahteraliiga
Moottoriurheilu, F1, formula, ralli
Tennis historia ja pelin säännöt
Pesäpallo | Supepesis tulokset
Lentopallo, maailmanliiga, tilanne
NHL jääkiekko, SM-liiga tulokset
NHL jääkiekko, ottelut ja tulokset
Pyöräily, tietoa ja historia
Shakki ja pikashakki, historia ja pelin säännöt



Uutiset
Kotimaan uutiset s. 1 ● Kotimaan uutiset s. 2 ● Kotimaan uutiset s. 3
Ulkomaan uutiset s. 1 ● Ulkomaan uutiset s. 2 ● Urheilu-uutiset
Alueuutiset Etelä-Karjala ● Alueuutiset Etelä-Savo ● Alueuutiset Häme ● Alueuutiset Kainuu ● Alueuutiset Keski-Pohjanmaa ● Alueuutiset Keski-Suomi ● Alueuutiset Kymenlaakso ● Alueuutiset Lappi ● Alueuutiset Lappi ● Alueuutiset Meri-Lappi ● Alueuutiset Pirkanmaa ● Alueuutiset Pohjanmaa ● Alueuutiset Pohjois-Karjala ● Alueuutiset Pohjois-Pohjanmaa ● Alueuutiset Pohjois-Savo ● Alueuutiset Päijät-Häme ● Alueuutiset Uusimaa | Alueuutiset Helsinki, Espoo ja Vantaa ● Alueuutiset Satakunta ● Alueuutiset Varsinais-Suomi

Helsinki, lähtevät lennot ● Helsinki, saapuvat lennot
Uutisteksti lähde: YLE, lisenssi CC BY-SA 3.0 | 11/2/2026 7:05:35 AM | Kuvat ja muu sisältö © Copyright TN wwww.viastar.fi



☆ Viastar ☆

Ajoaikalaskuri
Ajoaikalaskuri
Seuraava täysikuu ja kuun vaiheet
Seuraava täysikuu
Juna-aikataulu
Juna-aikataulu
 


TV-ohjelmat tänään, TV-ohjelmaopas ● Ajoreitin suunnittelija ● Liikennetiedotteet 🚗 Veden lämpötila 💦 Urheilu | Urheilu-uutiset ● Radio-ohjelmat ♫ Radio, ohjelmat ♫ Vapaa-aika ● Uutiset ● Valuuttalaskuri ● Pelit - Pelejä ● Aurinko nousee laskee ● Kuu nousee | Seuraava täysikuu ● Elinkustannukset - Elinkustannusindeksi ● Kotitalouslaskuri ● Nuotit - Opettele nuotit ● Yle-vero laskuri ● Juna-aikataulut | junat tänään ja huomenna ● Nimikone

Rinnetiedot - Rinteet ja ladut auki 🎿 Ajoneuvovero massan mukaan ● ALV-laskuri • Arvonlisäverolaskuri ● Fahrenheit Celsius muunnin ● Hevosvoima KW ● Lotto ● Lottonumerot | Jokeri ● Eurojackpot ● Painoindeksilaskuri | Painoindeksi ⚖ 🍎 Merimerkit, navigointi ● Palkkalaskuri ● Lomapalkkalaskuri ● Pokerilaskin - Pokeri ● Matopeli Slither 🐍 Ilmainen peli 🍎 Pianosoinnut - Piano ● Pinta-ala ● Ympyrän pinta-ala ● Varainsiirtoverolaskuri ● Solmu merimaili muunnin ● Päivän horoskooppi ● Suksilaskuri, pituus ja valinta ● Sauvalaskuri, pituus ja valinta ● Roomalaiset Numerot ● Sukupolvilaskuri ✈ Flights Helsinki Departures Arrivals ✈ Ruotsin karttoja ● Veriryhmä testi ● Viikonpäivä ● Korkolaskuri ● Perhoset ● Kartta ● Lähtevät ja saapuvat lennot ✈ Lintutornit kartalla ● Lintutorneja ● Säätiedotus ● Helsingin ravintolat - Ravintolakartta Helsinki • Helsingin pyöräilykartta - pyörätiet Helsingissä • TV-ohjelmat, TV ohjelmaopas • Autokoulu, Liikennemerkit ● Lapsilisälaskuri ja maksupäivät ● Muistipeli - Pelejä ● viastar.eu ● Kartat muut ● Käyttöehdot ● © Viastar


Tennis | Tenniksen historia | Turnaukset | Sääännöt | Kenttä | Tietoja | Pelit | Parhaat pelaajat