Juna Savonlinna Parikkala aikataulu

Savonlinnan ja Parikkalan välinen junayhteys kulkee Parikkala–Savonlinna-rataa pitkin. Rata avattiin liikenteelle vuonna 1908, jotta Savonlinna saisi suoran rautatieyhteyden Karjalan radalle Parikkalassa. Tämän ansiosta kaupungista pääsi junalla helposti muun muassa Viipurin ja Helsingin suuntaan. Rata oli tärkeä erityisesti Saimaan alueen puutavaran ja maataloustuotteiden kuljetuksille sekä matkustajaliikenteelle.

Parikkalan rajaseudulla kerrotaan vanhaa tarinaa talosta, joka seisoi yksin metsän laidassa, aivan vanhan rajapolun tuntumassa. Talon sanottiin olevan jo 1800-luvulla rakennettu, ja kyläläiset muistivat, että sen pihapiiri oli aina ollut tavallista hiljaisempi, ikään kuin metsä olisi kuunnellut sitä tarkemmin kuin muita paikkoja.

Vanhemmat ihmiset kertoivat, että talon läheltä kuului öisin outoja ääniä, askelten kaltaista rahinaa kuivissa neulasissa ja toisinaan hiljaista kolahdusta, aivan kuin joku olisi sulkenut portin, vaikka pihalla ei ollut ketään. Kyläläiset puhuivat pitkään varjoista, jotka liikkuivat metsän reunassa.

Ne nähtiin usein myöhään syysiltoina, kun kuu nousi puiden yläpuolelle ja sumu levisi matalana maata pitkin. Jotkut väittivät nähneensä hahmon seisovan hetken talon takana olevan koivun juurella, mutta kun sitä katsottiin tarkemmin, varjo oli jo kadonnut. Toiset taas kertoivat, että metsän suunnasta kuului toisinaan hiljaista puhetta muistuttavaa kuisketta, jota ei voinut erottaa sanoiksi.

Vanhimmat kyläläiset selittivät ilmiötä kertomalla tarinaa miehestä, joka oli kauan sitten asunut talossa yksin. Hänen sanottiin vartioineen rajaa levottomina aikoina ja kulkeneen usein öisin metsän halki tarkistamassa polkuja. Kun hän eräänä talvena katosi, häntä ei koskaan löydetty, mutta tarinan mukaan hänen askeleensa jäivät kiertämään samoille reiteille.

Sen jälkeen talon ympärillä kerrottiin usein kuultavan liikettä silloin, kun ilma oli tyyni ja metsä muuten täysin hiljaa. Ajan myötä tarina siirtyi sukupolvelta toiselle osana paikallista perinnettä. Lapset kuulivat sen iltanuotiolla ja aikuiset muistivat sen, kun kulkivat myöhään metsätietä pitkin.

Vaikka kukaan ei voinut sanoa varmasti, mitä talon ympärillä todella tapahtui, monet vakuuttivat, että jos pysähtyi aivan hiljaa kuuntelemaan syksyisen yön pimeydessä, saattoi yhä kuulla kevyen askeleen metsän reunassa, aivan kuin joku olisi kulkenut samaa polkua, jota oli kuljettu jo yli sadan vuoden ajan.